RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 358
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto hallinto-oikeudelle koskien kunnanvaltuuston 18.8.2023 kokouksesta tehtyä valitusta / Diaarinro 1325/03.04.04.04.10/2023
Kunnanhallitus 28.09.2023 § 358
241/00.01.02/2023
Timo Tossavainen on tehnyt kunnallisvalituksen kunnanvaltuuston 18.8.2023 kokouksesta. Valituksessa esitetään, että valtuuston kokous on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja lainvastaisesti, joten se on kumottava.Lisäksi valituksessa esitetään, että hallinto-oikeuden tulee saattaa Pelkosenniemen kunnan hallinnon puutteet Valtiovarainministeriön tietoon, jotta ministeriö saa arvioida, onko Lex - Kittilän aktivoiminen tarpeellista.
Varsinaisen vaatimuksen lisäksi valituksessa vaaditaan täytäntöönpanokieltoa valtuuston 18.8. päätöksille.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää hankkimaan valtuuston lausunnon valituksen johdosta tai, jos se hallintosäännön mukaan on mahdollista, antamaan lausunnon oheisen valituksen johdosta. Lausunnossa on annettava selostus asiasta, vastattava oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttava esitetystä selvityksestä. Lisäksi hallinto-oikeus pyytää antamaan lausunnon täytäntöönpanovaatimuksen osalta.
Lausunto koskien täytäntöönpanovaatimusta pyydetään toimittamaan hallinto-oikeuteen 4.10.2023 mennessä.
Lausunto pääasiaa koskien, liiteluettelo, valituksenalaisen päätöksen perusteena olleet asiakirjat sekä muu selvitys on toimitettava hallinto-oikeuteen 18.10.2023 mennessä.
Esityslistan liitteenä on hallinto-oikeuden lausuntopyyntö, valitus sekä täytäntöönpanokieltohakemus liitteineen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyynnön
2) esittää kunnan lausuntona koskien täytäntöönpanovaatimusta seuraavaa:
Valituksessa esitetty vaatimus valtuuston 18.8.2023 päätösten täytäntöönpanon kieltämisestä on perusteeton ja näin ollen hylättävä.
Kunnanhallitus on päättänyt 21.9.2023 § 344 todeta, että valtuuston 18.8.2023 kokouksen päätökset § 75-91 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön, lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Päätöksenteon 21.9. yhteydessä kunnanhallitukselle on annettu selostus siitä, että Pelkosenniemen kunnanvaltuuston 18.8.2023 kokouksesta on tehty kunnallisvalitus, joka on saapunut kuntaan 20.9.2023, ja että kunnallisvalituksessa vaaditaan valtuuston 18.8.2023 kokouksen päätösten kumoamista.
3) todeta, että varsinaiseen vaatimukseen kunnan lausunto annetaan määräaikaan 18.10.2023 mennessä.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Hallinto-oikeus
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |