Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2023/Pykälä 375


 

Erityisluokanopettajan viran perustaminen

 

Kunnanhallitus 12.10.2023 § 375  

242/01.01.01/2023  

 

 

 

Pelkosenniemen koulussa työskentelee tänä lukuvuonna kaksi erityisluokanopettajaa, joista toinen on palkattu määräaikaisesti hankkeen avulla. Molemmat erityisluokanopettajat ovat tarpeen, koska alakoulun ryhmiä on täytynyt jakaa. Luokat ovat suuria ja niissä on sekä tehostettuun että erityiseen tukeen oikeutettuja oppilaita. Toinen erityisluokanopettaja on pystynyt vastaamaan kokonaan itsenäisesti kunkin oppiaineen kokonaisuudesta ja arvioinnista. Toinen opettaja taas on pystynyt tekemään seulontoja, samanaikaisopetusta, yksilöopetusta ja pienryhmäopetusta.

 

Erityisluokanopettaja saa ottaa kokonaisvastuun oppiaineen opettamisesta. Tämä on tärkeää meidän koulussamme, koska erityisesti äidinkielessä ja matematiikassa on tarve jakaa yhdysluokkaopetusta. Erityisluokanopettaja saa arvioida oppiainetta, kun taas erityisopettaja ei voi tehdä tätä itsenäisesti. Lisäksi erityisluokanopettajat arvioivat yksilöllistetyt oppiaineet. Koulussamme on ensi lukuvuonna pidennetyn oppivelvollisuuden ja erityisen tuen oppilaita niin ylä- kuin alakoulussakin. Samoin varhaiskasvatuksesta on tulevina vuosina siirtymässä oppilaita, jotka ovat koulussa pidennetyllä oppivelvollisuudella ja erityisen tuen piirissä. He ovat oikeutettuja erityisopetukseen, jota antaa erityisluokanopettaja. Aineenopettaja tai luokanopettaja ei voi ottaa päävastuuta yksilöllistetyn oppiaineen opettamisesta, vaan päävastuu on yksilöllistetyissä oppiaineissa aina erityisluokanopettajalla.

 

Erityisen tuen päätös tuo oppilaalle kaksi uutta tukimuotoa yleisen ja tehostetun tuen tukimuotojen lisäksi. Nämä ovat kokoaikainen erityisopetus ja mahdollisuus oppiaineen oppimäärän yksilöllistämiseen. Jos oppilaalle on tehty erityisen tuen päätös, hänellä on aina oikeus erityisluokanopettajan kelpoisuuden omaavan opettajan antamaan erityisopetukseen, kuten myös yleisopetukseen integroiduilla erityisen tuen oppilailla. Jos oppilaalle on tehty erityisen tuen päätös, hänen on saatava erityiseen tukeen kuuluvaa erityisopetusta. (Perusopetuslaki 17 §, Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 8 §).

 

Erityisluokanopettajan vastaa erityisopetuksesta, puheopetuksesta ja konsultoinnista. Hän osallistuu moniammatilliseen yhteisölliseen opiskeluhuoltoon ja huolehtii koko kunnan erityisopetuksen kentästä. Meillä erityisluokanopettaja on toiminut myös esiopetuksessa. Tämä on ollut tärkeää kouluun siirtymisen kannalta. Varhaiskasvatukseen tullaan jatkossa tarvitsemaan kuitenkin omaa koulutettua varhaiserityisopettajaa. Varhaiskasvatukseen kuuluu niin paljon lapsia, että se työllistää  jatkossa varhaiserityisopettajan.

 

Erityisopetuksen tarve koulussamme kasvaa lähivuosina. Pelkosenniemen koulussa on ainakin vuoteen 2035 asti tarve kahdelle koulutetulle erityisluokanopettajalle. Todennäköistä on, että tarve on pidemmällekin. Tällaisen tarpeen ollessa tiedossa, erityisluokanopettajaa ei voi palkata määräaikaisesti lukuvuodeksi kerrallaan, vaan tulee perustaa uusi erityisluokanopettajan virka.

 

Hallintosäännössä 45§:ssä viran perustamisesta ja laukkauttamisesta sekä muuttamisesta sanotaan, että valtuusto päättää kunnanjohtajan, toimialajohtajien virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen  muuttamisesta.

 

Hallintosäännön 47§:ssä sanotaan, että virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine puh.0400 222 191

 Rehtori Anne Pahkala puh. 040 568 7630

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää perustaa erityisluokanopettajan viran, joka täytetään lukuvuoden 2024-2025 alusta alkaen.

 

Käsittely Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Hyvinvintijohtaja

 Rehtori

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen