RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 392
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2024
Kunnanhallitus 26.10.2023 § 392
248/02.03.01/2023
Kuntalain 111 §:n mukaisesti on valtuuston viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.
Vuoden 2024 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään marraskuun 17. päivänä 2023. Ajankohta määräytyy verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n pohjalta.
Pelkosenniemen kunnan tuloveroprosentti vuonna 2023 on 9,36%.
Tuloveroprosentti vuodelle 2024 tulee ilmoittaa kymmenyksen tarkkuudella. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti on vuonna 2023 7,38.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että Pelkosenniemen kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2024 on 9,30%.
2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Käsittely Kunnanhallitus keskusteli veroprosentin laskemisesta.
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) esittää valtuustolle, että Pelkosenniemen kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2024 on 9,10%.
2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |