RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 393
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024
Kunnanhallitus 26.10.2023 § 393
248/02.03.01/2023
Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.
Vuoden 2024 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään marraskuun 17. päivänä 2023. Ajankohta määräytyy verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n pohjalta ja kiinteistöverolain 11 §:n mukaan.
Seuraavassa taulukossa on kiinteistöverolain mukaiset veroprosentin vaihteluvälit vuodelle 2024 sekä kunnan voimassa olevat veroprosentit. Kiinteistöveroprosentit päätetään sadasosan tarkkuudella.
Verolaji | Veroprosentin vaihteluväli vuonna 2024 | Voimassa oleva veroprosentti vuonna 2023 |
0,93-2,00 % | 1,40 % | |
Vakituinen asunto | 0,41-1,00 % | 0,6 % |
Muut kuin vakituiset asuinrakennukset | 0,93-2,00 % | 1,6 % |
Voimalaitokset | 0,93-3,10 % | 3,10 % |
Yleishyödyllinen yhteisö | 0,00-2,00 % | 0,00 % |
Rakentamaton rakennuspaikka | 2,00-6,00 % | Ei käytössä korotusta |
Vuoden 2023 rakentamattoman rakennuspaikan osalta on päätetty, ettei käytössä ole korotusta. Erillistä veroprosenttia ei ole pakko määrätä. Jos veroprosenttia ei ole määrätty, kiinteistövero asuntotarkoitukseen kaavoitetusta rakentamattomasta rakennuspaikasta maksuunpannaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.
Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan on syytä huomioida hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan yleisen maapohjan kiinteistöveron alaraja korotetaan 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin vuodesta 2024 alkaen. Esitetty toimenpide edellyttäisi maapohjan veroprosentin eriyttämistä yleisestä kiinteistöveroprosentista. Jatkossa maapohjan kiinteistöveron vaihteluväli olisi siten 1,30-2,00 %.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että Pelkosenniemen kunnan kiinteistöveroprosentit pysyvät samana kuin vuonna 2023.
2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |