RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 403
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset
Kunnanhallitus 26.10.2023 § 403
| Viranhaltijat |
|
|
|
|
| Kunnanjohtaja |
|
§ 19 | Sitoumus Hanselin yhteishankintaan: Microsoft käyttöoikeuksien jakelu- ja hallintapalvelut 2024 - 2027 (2028) |
|
|
|
|
| Hyvinvointijohtaja |
|
§ 9 | Suostumus rahoituspäätöstä koskevan asiavirheen korjaamiseksi |
|
|
|
|
| Rehtori |
|
§ 3 | Määräaikaisen koulunkäynninohjaajan valinta |
|
|
|
|
| Toimielimet |
|
|
|
|
| Rakennuslautakunta |
|
| 17.10.2023 kokouksen pöytäkirja |
|
| 19.9.2023 kokouksen pöytäkirja |
|
|
|
|
|
|
|
Lisätiedot Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi.
Käsittely
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |