Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 15


Liite 1 Talousarvio 2024 keskvltk

 

Keskusvaalilautakunnan talousarvio 2024

 

Keskvltk 11.10.2023 § 15  

243/02.02.00/2023  

 

 

 

Kuntalain mukaisesti valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 8.6.2023 § 229 hyväksynyt talousarvion 2024 perusteet, kehyksen ja aikataulun. Kunnan lautakuntien tulee toimittaa omat talousarvio ehdotukset.

 

Alla olevassa taulukossa on keskusvaalilautakunnan toteumaa alkuvuodesta 2023, jonka aikana on käyty vuoden 2023 eduskuntavaalit.
 

1000€

TP2022

TA2023

TOT 1-8/2023

Toimintatuotot

  3

  2

  0

Myyntituotot

  3

  2

  0

Toimintakulut

-  7

-  12

-  4

Henkilöstökulut

-  5

- 7

-  3

Palvelujen ostot

-  1

-  3

-  0,5

Aineet, tarvikkeet ja tavarat

-  2

-  1

- 0,2

Muut toimintakulut

0

-  1

- 0,2

Toimintakate

-  4

-  10

-  4

 


Esityslistan liitteenä on keskusvaalilautakunnan talousarvio esitys

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä  

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta hyväksyy talousarvion omalta osaltaan vuodelle 2024 liitteen mukaisena.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.