RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 411
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vanhus- ja vammaisneuvoston yhdistäminen
Kunnanhallitus 09.11.2023 § 411
266/00.01.00/2023
Kuntalain mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. (KL 27 §)
Myös vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä. (KL 28 §)
Vanhus- ja vammaisneuvostoille on kuntalain mukaan annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen ja vammaisen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Pelkosenniemen kunnassa on ollut erilliset vaikuttamistoimielimet vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Vanhusneuvoston kokouksessa 26.10.2023 vanhusneuvosto päätti esittää kunnanhallitukselle, että vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto yhdistetään yhdeksi vaikuttamistoimielimeksi: vanhus- ja vammaisneuvostoksi.
Vanhusneuvoston perusteluina yhdistämiselle on kunnan pieni koko ja muissa samankokoisissa kunnissa tehdyt vastaavat yhdistämispäätökset. Vanhusneuvosto katsoo, että yhdistettäessä vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto saadaan toimivampi vaikutustoimielin. Vanhusneuvosto esittää, että uudessa yhdistetyssä neuvostossa neuvostoihin aiemmin nimetyt edustajat jatkaisivat työskentelyä yhdessä.
Vanhusneuvosto:
Varsinaiset jäsenet:
Rautiainen Pentti pj.
Dickman Vesa-Pekka
Oinas Marja-Liisa
Tallavaara Marja-Sisko
Kulpakko Aino
Varajäsenet:
Lehtola Hilkka
Nenonen Kati, kunnanhallituksen edustaja
Vammaisneuvosto
Tallavaara Airi
Suopanki Leif
Arvola Paavo
Varajäsenet:
Raaterova Marko
Airas Eeva, kunnanhallituksen edustaja
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, 1) että vanhus- ja vammaisneuvostot yhdistetään yhdeksi vanhus- ja vammaisneuvostoksi, jossa vanhusneuvostoon ja vammaisneuvostoon aiemmin nimetyt edustajat jatkavat jäseninä 2) tarkistaa kunnanhallituksen edustajan yhdistettyyn vanhus- ja vammaisneuvostoon 3) merkitsee tiedoksi, että vanhus- ja vammaisneuvostoston sihteerinä toimii hyvinvointijohtaja
Käsittely Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlainen selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana. Vanhusneuvoston puheenjohtaja Pentti Rautiaista kuultiin asiaan liittyen.
Vanhusneuvoston puheenjohtaja pyysi, että asia jätetään pöydälle koska vanhus- ja vammaisneuvoston yhteiskokouksessa käsitellään asiaa 30.11.2023.
Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen: Asia jätetään pöydälle.
Päätös Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.
Tiedoksi Vanhusneuvosto
Vammaisneuvosto
Hyvinvointijohtaja
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |