Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 439


 

Valtuustoaloite kevyen liikenteen väylästä välillä Kairosmaja - Pyhäjärven kylä / Luoma-aho

 

Kunnanhallitus 25.08.2022 § 296 

 

 

 

Anna-Kaisa Luoma-aho ja seitsemän muuta valtuutettua ovat jättäneet aloitteen valtuuston kokouksessa 17.6.2022. Aloitteessa esitetään, että Kairosmajan ja Pyhäjärven kylän välille rakennettaisiin kevyen liikenteen väylä. Aloite on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.

 

Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.

 

Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen
2) lähettää aloitteen elinvoimapalveluihin valmisteltavaksi

 

Käsittely 

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Elinvoimajohtaja
Aloitteen tekijä

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 23.11.2023 § 439  

82/08.00.00/2022  

 

 

 

Pyhän keskustasta Pyhä-Luostontien risteyksen (mt 962 ja mt 9621) kautta Astelin tienhaaraan asti on rakennettu kevyenliikenteenväylä. Väylän viimeinen osuus on valmistunut ELY-keskuksen toimesta kesällä 2023 (Luoston tienhaara-Asteli). Kesän 2023 urakka oli mahdollista nk. eduskunnan joululahjarahojen (400 000€) ja kunnan oman panoksen (100 000€) myötä, jonka lisäksi urakkaan käytettiin muuta valtionrahoitusta. Urakan kokonaishinta oli lähes 800 000€. Urakassa uusittiin myös Rajaojan silta.

 

Pyhäntien liikenneturvallisuuden parantaminen on toistuvasti esillä ELY-keskuksen kanssa käytävissä neuvotteluissa. Keinoja ovat esimerkiksi kevyenliikenteenväylän jatkaminen, nopeusrajoitusten laskeminen ja liikennekäyttäytymisen parantaminen. Kevyenliikenteenväylän jatkaminen Astelilta kylälle asti on edelleen mahdollista, mutta se edellyttää huomattavia investointimäärärahoja valtion toimesta. Väylän rakentaminen edellyttäisi suunnittelutyön teettämistä, kosteikkoalueen rakentamista ja Pyhäjoen sillan uusimista. Pyhäjärven osayleiskaavaan (2017) väylä on merkitty ohjeellisena.

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, p. 040 4809187

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus
1) merkitsee tiedoksi valmistuneen urakan Mt 9621 pyörätien ja Rajaojan sillan rakentaminen
2) toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Aloitteen tekijä

 Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.