RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 440
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu kevät 2024
Kunnanhallitus 23.11.2023 § 440
276/00.01.02/2023
Hallintosäännön 134 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai ennemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Hallintosäännön 135 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kunnanhallituksen 26.8.2021 § 238 hyväksymä vuosikello toimii kokousaikataulujen suunnittelun perustana. Vuosikellon lisäksi kokousaikataulua määrittelee esimerkiksi kirjanpitolaki, jonka mukaisesti tilinpäätös on kunnanhallituksen hyväksyttävä 31.3. mennessä.
Vuosikellon mukaan valtuusto käsittelee tilinpäätöksen kesäkuun kokouksessaan.
Kunnanhallitus on kokoontunut pääsääntöisesti kahden viikon välein torstai-iltana klo 17
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) kevään 2024 kokousaikataulunsa seuraavasti:
18.1.
1.2.
15.2.
29.2.
14.3.
27.3. (Huom. ke, tilinpäätös)
11.4.
25.4.
16.5.
30.5.
13.6.
2) esittää valtuustolle, että se päättää kokousaikataulunsa seuraavasti:
19.4.
14.6. (tilinpäätös)
Tarvittaessa puheenjohtaja päättää muutoksista valtuuston kokousaikatauluun.
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Käsittely
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) kevään 2024 kokousaikataulu seuraavasti klo 17:00:
18.1.
1.2.
15.2.
29.2.
14.3.
27.3. (Huom. ke, tilinpäätös)
11.4.
25.4.
16.5.
30.5.
13.6.
2) esittää valtuustolle, että se päättää kokousaikataulunsa seuraavasti klo 10:00:
19.4.
14.6. (tilinpäätös)
Tarvittaessa puheenjohtaja päättää muutoksista valtuuston kokousaikatauluun.
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle (kohta 2)
Talous- ja hallintopäällikkö
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |