Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 441


 

Valtuuston 23.10.2023 päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 23.11.2023 § 441  

1/00.01.02/2023  

 

 

Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.
 

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta (KL § 96). Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman (KL 143 §). Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston 23.10.2023 pidetyn kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu sekä kuulutettu nähtäville 27.10.2023 alkaen.

 

Käsitellyt asiat:
§ 109 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 110 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

§ 111 Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

§ 112 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

§ 113 Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen yhteistyösopimus julkisten työvoimapalveluiden järjestämiseksi ja työllisyyspalveluiden järjestämissuunnitelma

§ 114 Kunnan lausunto Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:n ARA-lainahakemukseen / SGEI-tuen vahvistaminen

§ 115 Talousarvion 2023 tarkistaminen

§ 116 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

§ 117 Muut asiat
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston 23.10.2023 kokouksen päätökset § 109-117 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön, lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.