RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 432
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyö aluepilotoinnit 2023-2025
Kunnanhallitus 23.11.2023 § 432
282/00.01.00/2023
Kuntaliitto ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy tarjoavat hyvinvointialueille ja kunnille mahdollisuutta osallistua alueellisen yhteistyön kehittämispilottiin vuosina 2023-2025. Työskentelyllä tuetaan hyvinvointialueiden ja kuntien strategista yhteistyötä ja yhteistyön johtamista. Pilotissa tuetaan kullekin alueelle sopivan yhteistyömallin muodostumista, alueen tarpeet ja erityispiirteet huomioiden. Pilotti tähtää seuraavan strategiakauteen. Kehittämisprosessissa tuetaan hyvinvointialuetta ja kuntia muodostamaan yhteisen näkemyksen alueelle tärkeistä tavoitteista ja toiminnan painopisteistä sekä keinoista ja työnjaosta tavoitteisiin pääsemiseksi.
Lappi on yksi neljästä alueesta, jotka on kutsuttu aluepilotointiin. Lappi voi osallistua aluepilotointiin, kun hyvinvointialue ja vähintään puolet Lapin kunnista sitoutuvat pilotointiin.
Aluepilotointiin osallistuminen edellyttää kunnilta ja hyvinvointialueelta
- vastuuhenkilön nimeämistä. Vastuuhenkilö voi olla esimerkiksi kunnanjohtaja.
- osallistumista yhteisiin tilaisuuksiin ja muuhun kehittämistyöhön. Pilotti kytketään olemassa oleviin ja kehitteillä oleviin yhteistyörakenteisiin.
Kunnat ja hyvinvointialue saavat osallistumisesta
- lisäresurssia ja työkaluja yhteistyön kehittämiseen
- tukea alueen kuntien ja hyvinvointialueen yhteisten tavoitteiden tunnistamiseen sekä yhdyspintatyöhön
- tukea alueen kuntien keskinäisen yhteistyön tueksi
- alueellista aineistoa ja tilannekuvaa organisaatioiden oman strategiatyön pohjaksi
- tukea oman organisaation luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyökulttuurin vahvistamiseksi
- sparrausta ja hyviä käytänteitä muilta mukana olevilta alueilta ja kunnilta
- mahdollisuuden olla mukana kehittämässä kunta-hyvinvointialue-yhteistyötä kansallisella tasolla sekä saada näkyvyyttä ja yhteyksiä valtakunnallisiin toimijoihin.
Lapin hyvinvointialue pyytää kuntien sitovia ilmoittautumisia aluepilottiin 30.11.2023 mennessä. Lapin hyvinvointialueen ja kuntajohdon Teams-kokouksessa 27.10.2023 käsiteltiin Lapin hyvinvointialueen ja kuntien osallistumista Kuntaliiton ja Hyvilin hyvinvointialueen ja kuntien aluepilotointiin vuosina 2023-2025.
Oheismateriaalina on Kuntaliiton ja Hyvilin esittelymateriaali aluepilotoinnista.
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh.0400 222 191
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1. että Pelkosenniemen kunta osallistuu hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyö aluepilotoinnit 2023-2025 hankkeeseen
2. nimeää vastuuhenkilöksi kunnanjohtajan, joka osallistuu yhteisiin tilaisuuksiin ja muuhun kehittämistyöhön
3. että, pilotti kytketään olemassa oleviin ja kehitteillä oleviin yhteistyörakenteisiin.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin
Tiedoksi Vastuuhenkilöksi nimetty
verena.kortelainen(at)laph.fi
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |