Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 457


 

Pump track -rata Pyhälle

 

Kunnanhallitus 07.12.2023 § 457  

292/13.00/2023  

 

 

 

Lapin liitossa on avoinna 31.12. asti ns. JTF-rahaston haku (Toimintalinja 7 Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi; Erityistavoite 7.1. Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä), jossa investointien rahoituksella tuetaan:

-  Kuntien tai kuntayhtymien toteuttamia perusrakenteen investointihankkeita, jotka tukevat yritysten toimintaedellytyksiä

-  Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi kuntien matkailureitistöt, bioterminaalit, kiertotalousterminaalit ja -alueet tai yritystoiminnan kasvua ja kilpailukykyä parantavat teollisuusalueet

-  Tukikelpoisia voivat olla rakentamisessa, korjaamisessa tai laajentamisessa tarvittavien aineiden ja tarvikkeiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset sekä urakkakustannukset

 

Kuluneen vuoden talousarviossa on ollut nuorten toiveen pohjalta pump track -radan rakentaminen Pyhälle. Investointiin on ollut tarkoitus hakea ulkoista rahoitusta, jonka hakeminen on nyt tullut mahdolliseksi. Kuluneena vuonna on tarkennettu radan mahdollisia sijoitteluvaihtoehtoja, joista parhaaksi on arvioitu Pyhän matkailukeskuksessa sijaitseva kunnan omistama maa-alue. Investointi on edelleen huomioituna vuoden 2024 talousarviossa. Pump track -radalla tarkoitetaan hyppyreitä, kumpareita ja kaarteita sisältävää ulkoliikuntarataa, joka soveltuu eri-ikäisten lasten ja nuorten liikuntapaikaksi erilaisilla pyörillä ja muilla välineillä ajettavaksi. Pump track -radat ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina ympäri Suomen. Investoinnin arvioidaan tukevan matkailullista vetovoimaa sekä lukumääräisesti kasvavan nuorison sitoutumista alueeseen. Haettavalla rahoituksella on tarkoitus hankkia radan suunnittelu ja toteutus. Alustava kustannusarvio radalle on 100-150 000 euroa sisältäen suunnittelun. JTF-rahoituksen tuki olisi 75%.

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, 040 4809187

 Maanmittausinsinööri Emmi Mäkelä, 040 7044508

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy hankesuunnitelmaluonnoksen ja valtuuttaa elinvoimapalvelut valmistelemaan sen 31.12.2023 päättyvään hakuun.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.