Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 465


 

Nimeämispyyntö / Lapin alueellinen liikuntaneuvosto 2024 - 2025

 

Kunnanhallitus 07.12.2023 § 465  

289/00.04.00/2023  

 

 

 

Liikuntalain (390/2015) 4 §:n 2 momentin mukaan liikunnan aluehallintotehtävistä vastaavat aluehallintovirastot. Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä (550/2015) 5 §:n mukaan maakunnan

liitto asettaa alueellisen liikuntaneuvoston kuultuaan liikunnan eri aloja edustavia yhteisöjä sekä liikunnan toimialan merkittäviä yhteistahoja. Jos aluehallintoviraston toimialueella on useita maakunnan liittoja, asettavat liitot yhdessä yhden liikuntaneuvoston aluehallintoviraston toimialueelle.

 

Alueellisen liikuntaneuvoston toimikausi on neljä vuotta ja uusi liikuntaneuvosto tulee asettaa toimikautta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan sisältyvän

aluehallinnon uudistuksen aikataulu on sellainen, että uusi valtakunnallinen lupa-, valvonta- ja ohjausvirasto aloittaisi toimintansa vuoden 2026 alusta. Aluehallintovirastot siirretään kyseiseen uuteen monialaiseen virastoon.

 

Aluehallintouudistuksen vuoksi opetus- ja kulttuuriministeriössä on linjattu, että nykyisten alueellisten liikuntaneuvostojen toimikautta voidaan jatkaa vuosiksi 2024-2025 eli käytännössä 31.12.2025 saakka. Maakuntien liitot voivat jatkamispäätöksen yhteydessä tarvittavilta osin päivittää alueellisen liikuntaneuvoston kokoonpanoa, jos henkilövaihdoksia on kauden aikana tapahtunut tai tässä muutosvaiheessa tapahtuu.

 

Asetuksen mukaan liikuntaneuvoston jäsenten tulee olla perehtyneitä liikuntapolitiikkaan tai liikunnan eri aloihin. Liikuntaneuvostossa tulee olla kattavasti edustettuina liikunnan eri toimialueet, liikunnan kansalaisjärjestöt ja kunnat sekä alueelliset ja kielelliset näkökohdat. Huomiota pyydetään kiinnittämään myös tasapuoliseen sukupuolijakaumaan ja jäsenten mahdollisiin jääviyksiin. Mahdollisiin jäsenmuutoksiin liittyen on lisäksi tärkeää varmistaa, että alueellisen liikuntaneuvoston kokoonpano

edustaa laajasti erilaista liikunnan ja liikuntapolitiikan osaamista. Yhdessä eri maakuntien liittojen asettamat alueelliset liikuntaneuvostot tulee asettaa tämä asiantuntemuskokonaisuus huomioiden.

 

Lapin liitto pyytää Lapin kuntia toimittamaan esityksensä ja Lapin liikunta ry:tä toimittamaan keskitetysti esitykset lajiliittojen ja urheiluseurojen osalta Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi toimikaudelle 2024-2025 perjantaihin 8.12.2023 klo 16 mennessä osoitteeseen info@lapinliitto.fi. Esitykseen pyydetään liittämään perustelut jäsenesitykselle.

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus
1. nimeää Pelkosenniemen kunnan edustajan Lapin alueelliseen liikuntaneuvostoon vuosille 2024 - 2025
2. perustelee esityksensä.

 

Käsittely Hyvinvointijohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.

Markku Kankaanranta esitti Anna-Kaisa Luoma-ahoa kunnan edustajaksi Lapin alueelliseen liikuntaneuvostoon vuosille 2024 - 2025, koska hänellä on seuratoiminta taustaa. Seuratoimintaa tulisi saada Pelkosenniemelle. Anna-Kaisalla on yhteys mm. nuorisovaltuuston ja kunnan nuoriin.

 

Päätös Kunnanhallitus  päätti
1. nimetä Pelkosenniemen kunnan edustajaksi Lapin alueelliseen liikuntaneuvostoon vuosille 2024 - 2025 Anna-Kaisa Luoma-ahon
2. Luoma-aholla on seuratoiminta taustaa. Seuratoimintaa tulisi saada Pelkosenniemelle. Anna-Kaisalla on yhteys mm. nuorisovaltuuston ja kunnan nuoriin. 

 

Tiedoksi info@lapinliitto.fi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.