RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 450
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | kaavoitushakemus |
Kaavamuutos kiinteistöllä 583-403-2-181 / kaavoitusaloite
Kunnanhallitus 23.11.2023 § 430
Yksityinen maanomistaja hakee omistamalleen kiinteistölle Honkala (583-403-2-181) kaavamuutosta. Kaavamuutos koskee ranta-asemakaavan muuttamista asemakaavaksi. Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa noin kolme loma-asumisen rakennuspaikkaa.
Kaavamuutosalue sijaitsee Pyhätunturin matkailualueella. Alueella on voimassa Pyhäjärven rantakaava, Korteselän alue, hyväksytty vuonna 1989. Voimassa olevassa kaavassa alue on V-aluetta (virkistysalue).
Alueella on voimassa Pyhä-Luosto-yleiskaava osa-alue 3 (Pyhän matkailukeskuksen alue), hyväksytty 2005, jossa kaavamuutosalue on osoitettu kokonaisuudessaan V-alueeksi (virkistyskäyttö).
Suunnitellut rakennuspaikat rajoittuisivat Kortekankaantiehen ja Saukkotiehen. Rakennuspaikkojen osoittaminen perustuisi olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntämiseen rakentamiseen soveltuvalla maa-alueella. Kaavoitus edistäisi Pyhätunturin matkailualueen tonttitarjontaa lähellä Pyhän keskuksen palveluita.
Hakijan kanssa on neuvoteltu vaihtoisista ratkaisuista kaavamuutoksen toteuttamiseksi ennen kaavoituksen käynnistämistä, ja arvioitu alustavasti mahdollisuuksia osoittaa uusia rakennuspaikkoja. Kaavoituksen käynnistämisen tarkoituksena on tutkia lisää rakentamisen mahdollisuuksia.
Hankkeesta laaditaan kaavoitussopimus ja kunta sekä maanomistaja neuvottelevat tarvittaessa asemakaavaluonnoksen jälkeen maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 91§b) mukaisen maankäyttösopimuksen sopimusalueen asemakaavan toteuttamisesta ja mahdollisesta lisääntyvästä rakennusoikeudesta. Maankäyttösopimuksessa noudatetaan maapoliittista ohjelmaa.
Esityslistan liitteenä on kaavamuutoshakemus.
Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, p. 040 4809187
Maanmittausinsinööri Emmi Mäkelä
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että asia jätetään pöydälle
Esitystä kannatettiin.
Päätös Asia jätetiin pöydälle.
Tiedoksi Elinvoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 07.12.2023 § 450
279/10.02.03/2023
Kh 7.12.2023
Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, p. 040 4809187
Maanmittausinsinööri Emmi Mäkelä
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä kaavamuutoshakemuksen ja antaa elinvoimajohtajalle tehtäväksi käynnistää kaavamuutosprosessin.
2) hyväksyä kaavanlaatijaksi Ari Pesosen / Maankäyttö Pesonen Oy hakijan esityksen mukaisesti.
Käsittely Elinvoimajohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Elinvoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |