RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 453
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 5 | Kuukausiraportti 1-10 / 2023 | |
Liite 6 | Tuloslaskelma TA-muutokset |
Talousarvion 2023 tarkistaminen
Kunnanhallitus 07.12.2023 § 453
202/02.02.02/2023
Kunnan hallintosäännön 71 § mukaisesti talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.
Vuoden 2023 talousarvio on tehty haastavassa tilanteessa, jolloin toiminnan ja talouden suunnitteluun vaikutti useita olennaisia tekijöitä: henkilöstövaihdokset, talouden it-järjestelmien uusiminen, talouden ulkoistamisen valmistelu, organisaatiomuutos, laskentatunnisterakenteen muutos sekä hyvinvointialueuudistuksen valmistelu. Talousarvio vuodelle 2023 on tarkentunut tilikauden aikana ja sitä tulee edelleen tarkentaa.
Kunnanhallitus on seurannut talouden kehitystä lähes kuukausittain vuosikellon mukaisten toteumaraporttien lisäksi. Vuoden 2023 talousarviota on tarkennettu käyttötalouden sisäisten erien, rahoitusosan sekä investointiosan osalta (kvalt § 98, 115)
Esityslistan liittenä on toteumaraportti 1-10/2023. Lokakuun lopun tilanne osoittaa, että valtionosuuksien vähäisestä toteumasta huolimatta tilinkauden tulos on positiivinen. Positiivinen tilikauden tulos selittyy talousarviota paremmin kehittyneillä verotuloilla sekä toteutumattomilla toimintakuluilla.
Talousarvion käyttötalousosa on nettositova.
Poikkeamat käyttötaloudessa:
TA 2023 | Tot 1-10 | Ennuste tot | Erotus Enn.- TA |
483 825 € | 271 690 € | 340 000 € | -143 825 € |
Talousarvion tuloslaskelma- ja investointiosa ovat bruttositovia.
Poikkeamat tuloslaskelmaosassa:
Kasvaneista korkokuluista johtuen rahoituskulut ovat kasvaneet arvioitua enemmän.
Rahoitustuotot ja -kulut | |||
TA 2023 | Tot 1-10 | Ennuste tot | Erotus Enn.- TA |
-137 430 € | -153 152 € | -155 201 € | -15 722 € |
Verotulot ovat kunnallisveron ja kiinteistöveron osalta kehittyneet arvioitua paremmin. Yhteisövero on jäämässä arvioitua pienemmäksi.
Kunnallisvero | |||
TA 2023 | Tot 1-10 | Ennuste tot | Erotus Enn.-TA |
1 371 000 € | 1 442 285 € | 1 710 000 € | 339 000 € |
Kiinteistövero | |||
TA 2023 | Tot 1-10 | Ennuste tot | Erotus Enn.-TA |
1 983 000 € | 1 995 378 € | 2 140 000 € | 157 000 € |
Yhteisövero | |||
TA 2023 | Tot 1-10 | Ennuste tot | Erotus Enn.-TA |
345 000 € | 248 657 € | 280 000 € | -65 000 € |
Poistoissa on merkittävä poikkeama verrattuna talousarvioon, johtuen uuden koulun kaluston poistoista.
Poistot | |||
TA 2023 | Tot 1-10 | Ennuste tot | Erotus Enn.-TA |
-420 496 € | -433 435 € | -500 000 € | -79 504 € |
Poikkeamat investointiosassa:
- Pyhän päivähoitoyksikon rakentamisen siirtyminen vuodelle 2024
- Uuden kunnantalon rakentamisen siirtyminen vuodelle 2024
- Pump track radan rakentamisen siirtyminen vuodelle 2024
- Maankaatopaikan siirtyminen vuodelle 2024
- Maastopyöräilyreittejä tunturiin hankkeen loppuun saattamisen siirtyminen vuodelle 2024
- Sähköinen lupajärjestelmä on hankittu alle pienhankintarjan, jolloin se ei näy investoinneissa.
- Liikuntapuisto ja koirapuisto investointien siirtyminen tuleville vuosille.
- Pyhäjärven koulun katon uusiminen on ollut merkittävästi halvempi kuin on arvioitu. Tuloa ei ole saatu investointikohteelle.
Investointiryhmittäin ei merkittäviä ylityksiä. Joidenkin investointikohteiden laskutus on kesken.
| Tulot (TA) | Menot (TA) | Tulot 1-10 | Menot 1-10 |
Kiinteät rakenteet ja laitteet | 106 121 € | 344 242 € | 33 699 € | 148 299 € |
Maa- ja vesialueet | 250 000 € | 670 000 € | - | 102 962€ |
Maarakenteet | 265 000 € | 400 000 € | - | 247 256€ |
Osakkeet ja osuudet | - | 23 000 € | - | 10 430 € |
Korjausrakentaminen | 239 206 € | 869 206 € | 120 009 € | 318 528 € |
Uudisrakentaminen | - | 28 461 € | - | -212 516 € |
Tietokoneohjelmistot | - | 135 000 | - | 91 594 € |
Yhteensä | 860 327 € | 2 469 909 € | 158 707 € | 706 331 € |
Esityslistan liitteenä on toteuma 1-10/2023 raportti sekä tuloslaskelma, josta näkyy talousarviomuutosten vaikutukset tulokseen.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että
a. valtuusto hyväksyy seuraavat talousarviomuutokset:
- Energiahuoltopalvelut - Myyntituotot -143 825 €
- Rahoitustuotot ja -kulut -15 722 €
- Kunnallisvero +339 000 €
- Kiinteistövero +157 000 €
- Yhteisövero -65 000 €
- Poistot -79 504 €
b. valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 toteuman investointien osalta.
c. valtuusto hyväksyy toteumaraportin 1-10 /2023.
2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Valtuuston esitylistalle 15.12.2023 (kohta 1)
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |