Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.12.2023/Pykälä 140



 

Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

Kunnanvaltuusto 01.12.2023 § 140  

    

 

 

 

 

Käsittely Jouko Viitamäki jätti seuraavat valtuustoaloitteet:
- Aloite Kiimaselän tonttien myynnin vauhdittamiseksi.
- Aloite Pelkosenniemen kylien turvallisuuden kartoittamiseksi.

Pekka Nyman jätti seuraavat valtuustoaloitteet:
- Valtuusto perustaa tilapäisen valiokunnan tutkimaan ja tekemään esityksen valtuuston puheenjohtajiston erottamisesta.
- Valtuusto perustaa tilapäisen valiokunnan tutkimaan ja tekemään esityksen rakennuslautakunnan erottamiseksi.

 

Päätös Valtuustoaloitteet merkittiin tiedoksi 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.