Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.12.2023/Pykälä 135



 

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätös 2022

 

Kunnanhallitus 09.11.2023 § 410 

 

 

 

 

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän yhtymähallitus 3.5.2023 § 30:

 

Kuntayhtymän tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain

sekä soveltuvin osin kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalain

mukaan tilinpäätös on laadittava maaliskuun loppuun mennessä

ja annettava se tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen

jälkeen saatettava valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun

loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma,

rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion

toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Kuntalain mukaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tulee antaa

oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta

ja rahoituksesta sekä toiminnasta. Toimintakertomuksessa

tulee antaa selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta ja tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Kuntayhtymässä tilinpäätöksen allekirjoittavat kuntayhtymän hallitus.

 

Tarkastuslautakunta antaa jäsenkuntien valtuustoille arviointikertomuksen,

jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään

jäsenkuntien valtuustoissa tilinpäätöksen yhteydessä.

Vuoden 2022 tilinpäätös ja toimintakertomus on liitteenä. Erillistä

henkilöstötilinpäätöstä ei ole laadittu.

 

Tilinpäätöksen vertailukelpoisuudesta edellisen vuoden vastaavaan:

 

Tilinpäätös on laadittu niin, että kunnilta perityt maksuosuudet on

kohdistettu kustannuspaikoille kustannusten mukaisesti. Valtiokonttorin

raportointi edellytti tätä tilastokelpoisen aineiston muodostamiseksi.

Kuntayhtymän käyttötalouden toimintakulut toteutuivat 94,6 %:sti ja

toimintatuotot 95,0 %:sti. Toimintakulut alittavat talousarvion

287.657,16 € ja toimintatuotot 274.906,25 €. Valtionavustusta koronataudin kustannuksiin saatiin 148.820,00 €.

 

Jäsenkuntien perusterveydenhuollon maksuosuuksiksi oli arvioitu

3.540.200 €, mikä alittui 733.728,21 €. Pelkosenniemen kunnan

osuudeksi muodostui 1.456.039,01 €. Savukosken kunnan osuus

oli 1.638.089,94 €.

 

Avopalvelujen käyttö väheni 829 käynnillä edelliseen vuoteen verrattuna.

Jäsenkuntien välinen suhde oli Pelkosenniemi 49,25 %

(47,72 % v. 2021) ja Savukoski 50,75 % (52,52). Oman vuodeosaston

ja ostettujen hoitopäivien käyttösuhde oli Pelkosenniemi

40,08 % (50,27) Savukoski 59,92 % (49,73). Käytön oli arvioitu jakautuvan

tasan.

 

Vuodeosaston käyttöasteessa ei 8-paikkaisena toteutunut 100 %:in

käyttö, kuormitus -% oli 70,14 (86,58 % v. 2021). Ulkokuntalaisia

hoidettiin1019 vuorokautta ja ilman ulkokuntamyyntiä olisi käyttöaste

ollut 35,24 %.

 

Yhteistoiminta-alueella ympäristöterveydenhuollon kuntien kuluiksi

arvioitiin 855.200 €. Toimintakulut toteutuivat 100,31 %. Jäsenkuntien

osuudet olivat 857.837,5118 € ja lisämaksua perittiin ennakoiden

tasauksena 15 679,47 €.

 

Ympäristönsuojelun toteuma oli 107.433,49 €. Jäsen- ja osajäsenkuntien

kustannuksiksi arvioitiin 76.600 €. Tasausmaksua perittiin

yhteensä 30.833,49 €.

 

Maksuosuudet on peritty jäsenkunnilta ja osajäsenkunnilta toteutuneiden

kulujen mukaan ja huomioitu jo tilinpäätöksessä.

 

Yhtymähallituksen päätös 3.5.2023 § 30:

1. toteaa, että kuntayhtymässä ei ole syntynyt yli- tai alijäämää,

koska jäsenkuntien todelliset maksuosuudet on sisällytetty tilinpäätökseen,

2. hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen,

3. esittää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilintarkastajan tarkastettavaksi

ja

4. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tarkastuslautakunta 18.10.2023:

§ 5 Tarkastuslautakunta merkitsi tilinpäätöksen 2022 tiedoksi

§ 6 Tarkastuslautakunta

  1. merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen valtuustoille
  2. esittää valtuustoille, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään
  3. esittää valtuustoille, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

§ 7 Tarkastuslautakunta laati ja allekirjoitti arviointikertomuksen vuodelta 2022

---

 

Esityslistan liitteenä ovat Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän kuntayhtymän tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus vuodelta 2022.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2022 

2) lähettää valtuustolle
a. Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2022 hyväksyttäväksi
b. tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
c. arviointikertomuksen tiedoksi

3) esittää valtuustolle, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Käsittely Kuntayhtymän johtavana hoitajana toiminut, nykyinen hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine selosti tilinpäätöksen kunnanhallitukselle keskytetyn kokouksen aikana.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle (kohdat 2 ja 3)

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanvaltuusto 01.12.2023 § 135  

265/02.02.02/2023  

 

Esityslistan liitteenä ovat Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän kuntayhtymän tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus vuodelta 2022. 

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto päättää 
1) hyväksyä Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2022 
2) merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi 
3) merkitä arviointikertomuksen tiedoksi  
4) että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022

 

Käsittely Kuntayhtymän johtavana hoitajana toiminut, nykyinen hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine selosti tilinpäätöstä valtuustolle.

Pekka Nyman esitti, että tilinpäätöstä ei hyväksytä kuntayhtymän työriidasta johtuen. Esitys raukesi kannattamattomana.

Pekka Nyman esitti, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille ei myönnetä vastuuvapautta johtuen mahdollisesta irtisanomisriidasta johtuvista kustannuksista kuntayhtymässä. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.