Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.12.2023/Pykälä 138


Liite 11 Erohakemus / Haurinen

 

Ero kunnallisista luottamustehtävistä / Haurinen

 

Kunnanhallitus 23.11.2023 § 438 

 

 

 

 

Valtuuston jäsen Pauli Haurinen hakee eroa kaikista hänelle osotetuista luottamustehtävistä Pelkosenniemen kunnanvaltuustossa 1.11.2023 päivätyllä eroanomuksella. Eron syyksi on merkitty terveydelliset syyt. Eroanomus on esityslistan liittenä.

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Syyn pätevyyden arviointi kuuluu sille toimielimelle, jonka valinnut luottamushenkilö on. Pätevä syy voi olla periaatteessa mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka. Oikeuskäytännnössä on suhtauduttu pidättyvästi asian käsittelytapoihin liittyvän mielipide-eron hyväksymiseen päteväksi syyksi (Harjula, Prättälä; Kuntalaki  -  Tausta ja tulkinnat, 2023).

 

Pauli Haurinen on keskusvaalilautakunnan 11.10.2023 § 14 päätöksellä määrätty uudeksi varavaltuutetuksi. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on tuonut valtuustolle tiedoksi Haurisen valtuuston jäsenyyden 23.10.2023 § 109. Haurinen ei ole osallistunut valtuuston kokouksiin.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle,
a. että se myöntää eron Pauli Hauriselle terveydellisten syiden takia ja toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua.
b. että se totetaa, että valtuustossa on eron jälkeen 11 jäsentä.
2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa. 

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanvaltuusto 01.12.2023 § 138  

53/00.00.01/2023  

 

  

 

Kunnnahallituksen esitys Valtuusto päättää,
1) että se myöntää eron Pauli Hauriselle terveydellisten syiden takia ja toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua. 2) todeta, että valtuustossa on eron jälkeen 11 jäsentä.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Haurinen

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.