Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 64


 

Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 

Rakltk 28.11.2023 § 64  

    

 

 

 

Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa jär­jes­tyk­ses­sä, jollei toimielin toisin päätä. Hallintosäännön mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa toimielimen yksimielisellä päätöksellä käsiteltäväksi sel­lai­sen­kin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio

 

Päätösehdotus Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.

 

Käsittely Käsittelyn aikana rakennustarkastaja esitti, että ilmoitusasioihin lisätään Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös dnro 848/03.04.04.04.10/2022. Tero Luoma-Aho esitti, että kokouksen asialistaan lisätään ylimääräisenä lisäasiana delegointipäätös.

 

 Käsittelyn aikana esitettyjä esityksiä kannatettiin yksimielisesti.   

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti asialista kokouksen työjärjestykseksi seuraavilla muutoksilla: hallinto-oikeuden päätös ilmoitusasioissa sekä lisäasiana delegointipäätös.

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.