RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2023/Pykälä 481
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selvitys määrärahan käytöstä: kirkonkylän yleisilmeen parantaminen
Kunnanhallitus 15.12.2023 § 481
304/02.02.02/2023
Hyväksyessään vuoden 2023 talousarvion valtuusto päätti valtuutetun esityksestä myöntää 100 000 euroa kirkonkylän yleisilmeen parantamiseen (kvalt 15.12.2022 § 103). Esitykseen on kirjattu käyttötarkoituksesta seuraavaa: "Mm. purkukuntoisten rakennusten purkaminen - hanke myös yksityisten kiinteistöjen osalta".
Rakennuslautakunta päätti 25.4.2023 § 15 toteuttaa kirkonkylän kevätkatselmuksen. Pöytäkirjaan on esitetty päätösesitys, jonka lautakunta hyväksyi yksimielisesti: "Pelkosenniemen kunnan rakennuslautakunta pitää kevätkatselmuksen. Katselmus suunnataan erityisesti Kirkonkylän asemakaava-alueen kiinteistöihin, joissa on ollut jo pitkään jatkunutta epäsiisteyttä ja roskaamista. Katselmus pidetään kesäkuun lautakunnan kokouksen yhdeytessä. Katselmuksesta ilmoitetaan erikseen kunnan virallisessa lehdessä ja kotisivuilla. Katselmuksessa todetuista puutteellisuuksista tullaan asianomaiselle lähettämään kirjallinen kehotus, jossa annetaan määräaika kehotusten täyttämiseen." Pykälän perustelutekstissä viitattiin valtuuston § 103 päätökseen.
Kirkonkylän kevätkatselmus toteutettiin 30.5.2023, joka on kirjattu rakennuslautakunnan pöytäkirjaan § 21.
Kirkonkylän yleisilmeen parantamiseen tähtääviä toimia on toteutettu vuoden 2023 aikana seuraavasti:
Lisäksi kunnan omana työnä on tehty seuraavaa:
- Vuoksensuun kota, puide raivaus ja portaiden uudelleen rakentaminen
- maanomistajien suostumusten hakeminen kirkonkylän pelloille, mutta raivausta ei ehditty aloittamaan loppuvuodesta 2023
- roska-astioiden ja alakoulun tienvieruksen maisemointi istutuksilla (suunnitelma on tehty, mutta toteutus siirtyy kevääseen 2024)
- kirkonkylän kevätkatselmus -käytäntö, uudet huomautukset maanomistajille
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää merkitä asian tiedoksi.
Käsittely Käsittelyn aikana kunnanjohtaja toi esille, että kirkonkylän yleisilmeen parantamiseen tarkoitettu määräraha 100 000 euroa on kirjattu elinvoimapalveluiden käyttötalousosaan, koska valtuutetun aloite ei sisältänyt mitään selkeää investointikohdetta ja koska rakennusten purkuun tarkoitettua määrärahaa ei voida kirjata investointeihin.
Käyttötaloudessa sitova taso on toimintakate.
Kirkonkylän yleisilmeen parantamisessa on otettu huomioon rakennuslautakunnan kevätkävelyn lisäksi, Pelkosenniemen kyläyhdistyksen aloite ja kuntalaisilta tulleita ehdotuksia siistittävistä ja kunnostettavista kohteista. Kunnanhallitus on käsitellyt kyläyhdistyksen aloitteen 17.8.2023 § 299 ja lähettänyt sen elinvoimapalveluihin valmisteltavaksi.
Keltaisen talon purkuun käytettyjen määrärahojen käytöstä ja kirjanpitokäsittelystä on selvitetty kunnan
tilinpäätöksessä 2022 s. 95.
Markku Kankaanranta esitti, että asia palautetaan valmisteluun.
Kunnanhallitus kannatti esitystä yksimielisesti.
Päätös Asia palautettiin valmisteluun.
Tiedoksi Kiinteistöpäällikkö
Rakennustarkastaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |