RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2023/Pykälä 482
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset
Kunnanhallitus 15.12.2023 § 482
| Viranhaltijat |
|
|
| Talous- ja hallintopäällikkö |
§ 2 | Tutkimusluvan myöntäminen /------ |
|
|
|
|
Lisätiedot Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi.
Käsittely
Päätös Merkittiin tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |