RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimialajohtajien ja rakennustarkastajan sijaiset sekä korvaus sijaistamisesta
Kunnanhallitus 18.01.2024 § 10
315/01.00.01/2023
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) nimetä elinvoimajohtajan sijaiseksi teknisen johtajan
2) nimetä teknisen johtajan sijaiseksi elinvoimajohtajan
3) nimetä hyvinvointijohtajan sijaiseksi elinvoimajohtajan
4) nimetä rakennustarkastajan sijaiseksi teknisen johtajan
5) vahvistaa, että korvaus sijaistuksesta on 6 %. Korvaus koskee yli kahden viikon sijaistusta ja määräytyy KVTES:n Palkkausluvun § 10 mukaisesti koskien olennaista muutosta tehtävänkuvassa.
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) nimetä elinvoimajohtajan sijaiseksi hyvinvointijohtajan
2) nimetä teknisen johtajan sijaiseksi rakennustarkastajan
3) nimetä hyvinvointijohtajan sijaiseksi elinvoimajohtajan
4) nimetä rakennustarkastajan sijaiseksi teknisen johtajan
5) vahvistaa, että korvaus sijaistuksesta on 6 %. Korvaus koskee yli kahden viikon sijaistusta ja määräytyy KVTES:n Palkkausluvun § 10 mukaisesti koskien olennaista muutosta tehtävänkuvassa.
Käsittely Pekka Arvola saapui kokoukseen 19:36.
Anna-Kaisa Luoma-aho esitti, että hyvinvointijohtajan sijaiseksi elinvoimajohtaja ja elinvoimajohtajan sijaiseksi hyvinvointijohtaja sekä teknisen johtajan sijaiseksi rakennustarkastaja. Perusteluna yhtymäpinnat toimialojen välillä on hallintosäännön mukaisesti lähempänä toisiaan. Tero Luoma-aho kannatti esitystä. Esitystä kannatettiin yksimielisesti
Perustelut
Kunnan 1.1.2024 voimaan astuneen hallintosäännön 17 § mukaan toimialajohtaja vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kunnanhallituksen ja kunnanjohtajan alaisuudessa kuntastrategian mukaisesti. Kunnanhallitus määrää toimialajohtajan sijaisen, joka hoitaa toimialajohtajan tehtäviä hänen ollessa estynyt tai esteellinen.
Valtuusto on päättänyt 22.9.2023 § 99, että
1) kunnan johtamisjärjestelmää muutetaan 1.1.2024 alkaen siten, että kunnan organisaatio jakaantuu kolmeen toimialaan: hyvinvointipalvelut, elinvoimapalvelut ja tekniset palvelut (§ 14 henkilöstöorganisaatio) ja yhdyskuntapalveluiden vastuualue (kaavoitus ja rakennusvalvonta) siirretään elinvoimapalveluista teknisiin palveluihin
2) kiinteistöpäällikön virka muutetaan teknisen johtajan viraksi
Valtuusto on hyväksynyt 15.12.2023 § 149 hallintosäännön, jossa on vahvistettu elinvoimajohtajan, teknisen johtajan ja hyvinvointijohtajan tehtävät seuraavasti (§ 25):
Elinvoimajohtaja
Elinvoimajohtaja vastaa elinkeino- ja työllisyyspalveluista, kuntamarkkinoinnista ja viestinnästä sekä hanketoiminnasta. Elinvoimajohtaja vastaa osallisuuspalvelujen
kehittämisestä sekä asumisen ja ympäristön kehittämisestä, maapolitiikan ja hankintastrategian valmisteluun liittyvistä asioista.
Tekninen johtaja
Tekninen johtaja vastaa kunnan rakennuttamisesta, kiinteistö- ja puhtauspalveluista, kunnallistekniikasta ja kaavoituksesta sekä toimii rakennustarkastajan hallinnollisena esihenkilönä.
Hyvinvointijohtaja
Hyvinvointijohtaja toimii toimialajohtajana hyvinvointipalveluiden toimialalla, johon kuuluvat perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja vapaa-ajanpalveluiden vastuualueet. Hyvinvointijohtaja toimii myös henkilöstöjohtajana.
Toimialajohtajien tehtävät on määritelty tarkemmin hallintosäännön §:ssä 25. Lisäksi toimialajohtajien tehtäviin kuuluu mm. vastuualuepäälliköiden tehtäviä, jotka on määritelty §:ssä 26, tai muita tehtävänkuviin kuuluvia tehtäviä.
Rakennustarkastaja toimii rakennuslautakunnan esittelijänä. Esittelijän ollessa estynyt tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä.
Kunnallisen virkehtosopimuksen KVTES § 10 mukaan, jos viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen tai tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä.
Hallintosäännön § 41 mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan ja toimialajohtajien palkoista. Kunnanhallitus antaa ohjeet tehtävien vaativuuden arvioinnista ja palkkausperusteista, joiden perusteella toimialajohtajat päättävät vakinaisen henkilöstön palkoista ja esimiehet määräaikaisen henkilöstön palkoista.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Toimialajohtajat
Hyvinvointijohtaja / palkkahallinto
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |