Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 19


 

Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Arvola

 

Kunnanhallitus 18.01.2024 § 19  

317/00.00.01/2023  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää 
A. esittää valtuustolle,
1) että se myöntää Arvolalle eron valtuuston varapuheenjohtajuudesta (puheenjohtaja Nenonen) ja valitsee valtuustolle puheenjohtajiston.
2) että se myöntää Arvolalle eron rakennuslautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen sekä henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää rakennuslautakuntaan uuden varapuheenjohtajan.
3) että se myöntää Arvolalle eron kunnanhallituksen varajäsenyydestä (Helistenkangas) ja valitsee kunnanhallitukseen uuden jäsenen sekä henkilökohtaisen varajäsenen ja nimeää kunnanhallitukseen varapuheenjohtajan.
B. nimeää Arvolan tilalle uuden hallituksen jäsenen Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:hyn
C.että Arvola ei enää jatka Pelkosenniemen kunnan edustajana yhteisöissä, yhdistyksissä tai kunnanhallituksen nimeämissä työryhmissä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti  
A. esittää valtuustolle, 
1) että se myöntää Arvolalle eron valtuuston varapuheenjohtajuudesta (puheenjohtaja Nenonen) ja valitsee valtuustolle puheenjohtajiston.
2) että se myöntää Arvolalle eron rakennuslautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen sekä henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää rakennuslautakuntaan uuden varapuheenjohtajan.
3) että se myöntää Arvolalle eron kunnanhallituksen varajäsenyydestä (Helistenkangas) ja valitsee kunnanhallitukseen uuden jäsenen sekä henkilökohtaisen varajäsenen ja nimeää kunnanhallitukseen varapuheenjohtajan.
B. nimetä Arvolan tilalle teknisen johtajan hallituksen jäseneksi Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:hyn
C.että Arvola ei enää jatka Pelkosenniemen kunnan edustajana yhteisöissä, yhdistyksissä tai kunnanhallituksen nimeämissä työryhmissä.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan, että Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä.

Markku Kankaanranta esitti Vuokratalot Oy:n hallituksen jäseneksi teknistä johtajaa.

 

Perustelut

Kunnanvaltuutettu on ilmoittanut sähköpostiviestillään 29.12.2023 kunnan kirjaamoon, että hän anoo eroa seuraavista luottamustoimista, valtuuston varapuheenjohtaja,  rakennuslautakunnan varapuheenjohtaja, rakennuslautakunnan jäsenyys, vuokrataloyhtiön hallitus, hallituksen varajäsenen ja Kemijoen lohitiimi. Lisäksi hän kirjoitttaa eroilmoituksessaan: "Harkitsen vielä valtuusto eroa. Syy, en täytä luottamusta." 

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Syyn pätevyyden arviointi kuuluu sille toimielimelle, jonka valinnut luottamushenkilö on. Pätevä syy voi olla periaatteessa mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka. Oikeuskäytännnössä on suhtauduttu pidättyvästi asian käsittelytapoihin liittyvän mielipide-eron hyväksymiseen päteväksi syyksi (Harjula, Prättälä; Kuntalaki  -  Tausta ja tulkinnat, 2023).

 

Kuntalain 17 § 2 momentin nojalla jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Kuntalain 31 §:n mukaisesti varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ja heihin joihin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään. Varajäsenellä ei tarkoiteta varavaltuutettuja eikä vaalilain mukaisten vaalitoimielinten varajäseniä. Varavaltuutettujen järjestys määräytyy kuntavaalien tuloksen mukaan, eivätkä varavaltuutetut ole valtuutettujen henkilökohtaisia varajäseniä.

 

Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan varajäsenet valitaan aina samassa vaalitoimituksessa kuin varsinaiset jäsenet. Varajäsenten ollessa henkilökohtaisia ehdokkaana on käytännössä varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä muodostama ehdokaspari

 
Kuntalain 18 § mukaan valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa. Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön § 83 mukaisesti valtuustossa on 1 varapuheenjohtaja.
 

Tasa-arvolain vaatimukset on otettava huomioon toimielimenjäseniä valittaessa. Sukupuolikiintiö koskee erikseen varsinaisia ja varajäseniä (KHO 197:49 ja KHO 1990:36). Valintatilanteessa kiintiön on toteuduttava varsinaisten ja varajäsenen kohdalla erikseen. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenenä ei  kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle (kohta A)

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta. (kohta A)
Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. (kohta B ja C)