Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 2


 

Pöytäkirjan tarkastajien valinta

 

Rakltk 16.01.2024 § 2  

    

 

Päätösehdotus Toimielin valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina, ja päättää pöytäkirjan tarkastuksen ajankohdan.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Käsittely Rakennustarkastaja esitti, että pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Hannele

 Helistenkangas ja Jukka Nopanen. Pöytäkirja tarkistetaan perjantaihin

 19.1. mennessä.

 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnan 1.1.2024 voimaan astuneen hallintosäännön 148 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
 

 

 

Esittelijä  

 

 

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.