Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 42


Liite 22 Valtuustoaloite: sähköisen rakennusvalvonnan käyttöönotto

 

Valtuustoaloite: Sähköisen rakennusvalvonnan käyttöönotto / Nyman

 

Kunnanhallitus 01.02.2024 § 42  

102/10.03.00/2022  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus
1) merkitsee tiedoksi, että kunnassa on siirrytty sähköiseen rakennusvalvonnan asiointi- ja lupapalveluun.
2) toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Käsittely Tekninen johtaja Markku Taavo selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana

 

 

Perustelut

Pekka Nyman on jättänyt aloitteen valtuuston kokouksessa 18.8.2022. Aloitteessa esitetään, että kunta hankkii sähköisen asiointi- ja lupapalvelun rakennusvalvontaan. Aloite on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.

Aloite on lähetetty rakennustarkastajalle valmisteltavaksi ja rakennuslautakunnalle tiedoksi.

 

Pelkosenniemen kunnan vuoden 2023 talousarviossa ja elinvoimapalveluiden toimintasuunnitelmassa varauduttiin rakennusvalvonnan sähköisen lupajärjestelmän hankintaan.

Sähköinen rakennusvalvonnan asiointi- ja lupapalvelu kilpailutettiin ja tehtiin päätös hankkia Lupapiste-palvelu Cloudpermit Oy:ltä. Rakennusvalvonnassa siirryttiin sähköisen Lupapiste-palvelun käyttöön 1.10.2023.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Markku Taavo

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi Aloitteen tekijä

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Aikaisemmat käsittelyt:

 

Kunnanhallitus 08.09.2022 § 322 

 

 

 

 

Pekka Nyman on jättänyt aloitteen valtuuston kokouksessa 18.8.2022. Aloitteessa esitetään, että kunta hankkii sähköisen asiointi- ja lupapalvelun rakennusvalvontaan. Aloite on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.

 

Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.

 

Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen
2) lähettää aloitteen rakennustarkastajalle valmisteltavaksi ja rakennuslautakunnalle tiedoksi

 

Käsittely

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä vs. kunnanjohtajan esityksen.

 

Tiedoksi Rakennustarkastaja

 Rakennuslautakunta

 Aloitteentekijä

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.