RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset
Kunnanhallitus 01.02.2024 § 46
Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Käsittely
Perustelut
| Viranhaltijat |
|
|
| Kunnanjohtaja |
§ 1 | Hyvinvointijohtajan viran väliaikainen hoitaminen / Päätöksen kumoaminen |
|
|
|
|
| Tekninen johtaja |
§ 1 | Moottorikelkan hankkiminen Teknisille palveluille |
|
|
| Toimielimien kokoukset |
|
|
| Rakennuslautakunta |
| 16.1.2024 kokouksen pöytäkirja |
|
|
| Keskusvaalilautakunta |
| 26.1.2024 kokouksen pöytäkirja |
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |