RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 01.02.2024 § 27
Päätösesitys Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.
Päätös Asialista hyväksyttiin ja lisäasia hyväksyttiin niin, että lisäasia käsitellään § 28 jälkeen. Muiden pykälien numerointi muuttuu tältä osin esitylistaan verrattuna.
Käsittely Kunnanjohtaja toi kokoukseen yhden (1) lisäasian:
Kunnanviraston hankesuunnittelun käynnistäminen / Omavelkainen takaus / Takausehtojen tarkentaminen
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan § 128 kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä.
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Hallintosäännön § 139 mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa toimielimen enemmistö päätöksellä käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Esittelijä
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |