Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.02.2024/Pykälä 60


Liite 19 TA 2024 täytäntöönpano-ohje_kh18.1.2024__esitys
Liite 20 Käyttösuunnitelma 2024

 

Talousarvion 2024 täytäntöönpano-ohje / Käyttösuunnitelma

 

Kunnanhallitus 15.02.2024 § 60  

316/02.00/2023  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä kunnanhallituksen alaisen toiminnan käyttösuunnitelman esityslistan liitteessä esitetyn sisältöisenä
2) todeta, että kunnanhallitus on hyväksynyt laskujen tarkastajat ja hyväksyjät kokouksessaan 18.1.2024 alaisensa toiminnan osalta

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Käsittely

 

 

Perustelut

Talousarvion täytäntöönpano edellyttää käyttösuunnitelmien tarkistamista, jolloin kunnanhallitus ja lautakunnat vahvistavat valtuuston hyväksymät määrärahat vastuualuetasoisesti koskien alaistaan toimintaa. Käyttösuunnitelmat laaditaan sellaisella tarkkuudella, että taloudellinen ja toiminnallinen vastuu on selkeä, ja toiminta on tarkoituksenmukaista. Käyt-tösuunnitelmat on käsiteltävä helmikuun 2024 loppuun mennessä.

 

Käyttösuunnitetlman hyväksymisen yhteydessä kunnanhallituksen ja lautakuntien tulee myös tarkistaa alaisensa toiminnan tilivelvollisuudet sekä vahvistaa laskujen tarkastajat ja hyväksyjät.

 

Esityslistan liitteenä on talousarvion 2024 käyttösuunnitelma kunnanhallituksen alaisen toiminnan osalta.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

Aiemmat käsittelyt:

 

Kunnanhallitus 18.01.2024 § 12 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä talousarvion 2024 täytäntöönpano-ohjeen esityslistan liitteen mukaisena
2) lähettää ohjeen toimeenpanoa varten tilivelvollisille

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Käsittely

 

 

Perustelut

Valtuusto on hyväksynyt kunnan vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2025  -  2026 kokouksessaan 1.12.2023 § 137. Talousarvio on laadittu kunnanhallituksen vahvistamien Toiminnan ja talouden suunnittelun perusteet 2024 -ohjeen pohjalta (kh 8.6.2023 § 229). Kunnanhallitus on tarkentanut ohjetta 21.9.2023 § 229, mikäli valtuusto hyväksyy kunnan hallintosääntövalmistelussa esitetyn toimialajaon (hyvinvointi-, elinvoima- ja tekniset palvelut) ja teknisen johtajan viranperustamisen. Valtuusto on hyväksynyt esitetyn toimialajaon 22.9.2023 § 99, ja lopullisen hallintosäännön 15.12.2023 § 149.

 

Vuoden 2024 talousarvion laadinta pohjautuu käyttösuunnitelmatasoiseen suunnitteluun ja talousarvio on laadittu mahdollisimman realistiseksi ottaen huomioon toiminnalliset tavoitteet kuntalain edellyttämällä tavalla.

 

Valtuuston hyväksymä talousarvio sisältää joitakin muutoksia toimialojen talousarvioehdotuksiin ja kunnanhallituksen talousarvioesitykseen nähden. Talousarvion täytäntöönpanon kohdalla on niihin syytä kiinnittää erityinen huomio. Muutokset on koottu täytäntöönpano-ohjeeseen.

 

Talousarvion täytäntöönpanossa noudatetaan kunnanhallituksen hyväksymää talousarvion täytäntöönpano-ohjetta. Ohje koskee kaikkia kunnan organisaation toimielimiä ja tilivelvollisia. Tilivelvolliset on vahvistettu talousarviossa. Täytäntöönpano-ohjetta on noudatettava myös konsernin tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä, yhtiöjärjestyksestä, kunnan konserniohjeesta tai muusta säännöstä muuta johdu.

 

Talousarvion täytäntöönpano edellyttää käyttösuunnitelmien tarkistamista, jolloin kunnanhallitus ja lautakunnat vahvistavat valtuuston hyväksymät määrärahat vastuualuetasoisesti koskien alaistaan toimintaa. Käyttösuunnitelmat laaditaan sellaisella tarkkuudella, että taloudellinen ja toiminnallinen vastuu on selkeä, ja toiminta on tarkoituksenmukaista. Käyttösuunnitelmat on käsiteltävä helmikuun 2024 loppuun mennessä.

 

Käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä kunnanhallitus ja lautakunnat tarkisttavat alaisensa toiminnan tilivelvollisuudet sekä vahvistaa laskujen tarkastajat ja hyväksyjät.

 

Esityslistan liitteenä on esitys talousarvion 2024 täytäntöönpano-ohjeeksi.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Tilivelvolliset

 Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.