Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.02.2024/Pykälä 65



 

Valtuustoaloite: Nuorisovaltuuston vaatimus lämpimästä monitoimitilasta / Luoma-aho

 

Kunnanhallitus 15.02.2024 § 65  

68/10.03.02.02/2023  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi, että lämpimäksi monitoimitilaksi nuorille on osoitettu tila vanhalta palolaitokselta
2) todeta aloitteen loppuun käsitellyksi

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin 

 

Käsittely Hyvinvointijohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.

 

Perustelut

Aloitteessa kerrotaan, että nuoret ovat toivoneet lämmintä monitoimitilaa, joka toimisi esim. rassauspajatilana. Lämpimäksi monitoimitilaksi heille osoitetaan tila vanhalta paloasemalta.

 

Valmistelija vt. hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi Nuorisovaltuusto

 Erityisnuorisotyöntekijä

 Tekninen johtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Aiemmat käsittelyt:

 

Kunnanhallitus 16.03.2023 § 100 

 

 

Anna-Kaisa Luoma-aho on jättänyt aloitteen valtuuston kokouksessa 15.12.2022. Aloitteessa esitetään, että nuorisovaltuusto vaatii alueen nuorille lämmintä monitoimitilaa, joka soveltuu mm. rassaukseen ja muuhunkin luovaan toimintaan. Aloite on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.

 

Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.

 

Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen
2) lähettää aloitteen valmisteluun elinvoimajohtajalle

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Luoma-Aho

 Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.