Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.02.2024/Pykälä 4


 

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Kunnanvaltuusto 09.02.2024 § 4  

    

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Käsittely Vs. kunnanjohtaja esittelee kunnanvaltuustolle ajankohtaiset asiat.

 

-          Tietoturvaohje. Päivitetty 2.3.2023 § 75 kunnanhallitus

-          Tietoturvasitoumusten allekirjoittaminen

-          Tietoturvakoulutus.

-          Epäasialliseen käyttäytymisen vetoomus valmisteltu kunnanhallitukselle. Kohderyhminä henkilöstö, luottamushenkilöt ja kuntalaiset.

-          Hallinto-oikeuden päätös ja siihen reagoiminen.

-          Korkeimman hallinto-oikeuden valituslupa.


 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.