RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poistosuunnitelman tarkistaminen
Kunnanhallitus 29.02.2024 § 86
176/02.06.01/2023
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat esityslistan liitteen mukaisina
2) esittää valtuustolle, että se hyväksyy poistosuunnitelman perusteet seuraavasti:
- Poistoajan ja menetelmän päättää hankinnasta päättänyt viranomainen kunnanhallituksen päättämien hyödyke ja hyödykeryhmien poistosuunnitelmien mukaisesti.
- Poistoajoissa käytetään alarajoja, ellei pidemmän poistoajan käyttämiselle ole erityistä hyödykekohtaista perustetta.
- Poistoaikaan voi vaikuttaa myös sovellettava poistomenetelmä.
- Poistoaika valitaan normaalisti lyhyemmäksi kuin on se aika, jona hyödykettä käytetään palvelutuotannossa.
- Rakennuksille suositeltavin poistomenetelmä on tasapoistomenetelmä.
- Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet ja kalusto voidaan poistaa joko tasapoisto- tai menojäännöspoistomenetelmällä.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Kaarle Englund poistui kokouksesta 19:39.
Perustelut
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 30.12.1996 § 63 kunnan poistosuunnitelman, jota on päivitetty 2009 ja 2012. Kunnan poistosuunnitelma noudattaa kirjanpitolautakunnan yleisohjetta vuodelta 2011. Kirjanpitolautakunnan kuntajaostolta on uudempi yleisohje vuodelta 2016.
Suunnitelman muaisella poistamisella tarkoitetaan käyttöomaisuuden hankintamenon ja muiden pitkävaikutteisten menojen kirjaamista kuluiksi järjestelmällisesti niiden taloudellisen vaikutusajan kuluessa.
Yleisohje:
Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan
hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Pysyvien vastaavien hankintameno jaksotetaan poistoina kuluksi pääsääntöisesti sen koko taloudelliselle pitoajalle. Taloudellisen pitoajan päätyttyä on hyödykkeen hankintamenon oltava kokonaan poistettu mahdollista jäännösarvoa lukuun ottamatta.
Taloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jona pysyvän vastaavan hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kuntaa tuloa tuottamalla tai aikaa, jona hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kunnan palvelujen tuottamista. Pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellinen pitoaika on yleensä lyhyempi kuin sen tekninen pitoaika, joka riippuu hyödykkeen teknisestä käyttökelpoisuudesta kunnan harjoittamassa toiminnassa.
Pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellisen pitoajan ja myös poistoajan määrittely tulee tehdä kunnan yksilölliset olosuhteet huomioon ottaen. Poistoaika määritellään siten, että se vastaa kunnan omaa suunnitelmaa ja odotusta taloudelliseksi pitoajaksi.
Kuntien pysyviin vastaaviin kuuluville rakennuksille suositeltavin poistomenetelmä on tasapoistomenetelmä. Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet ja kalusto voidaan poistaa joko tasapoisto- tai menojäännöspoistomenetelmällä. Poistomenetelmän valinnassa voidaan ottaa huomioon myös kirjanpidon tarkoituksenmukainen järjestäminen. Hyödykeryhmissä, joissa pysyvien vastaavien kirjanpitoa ei kannata tehdä hyödykekohtaisesti (esimerkiksi kadut, tiet, torit ja puistot) käytännön työn kannalta soveltuvin poistomenetelmä on menojäännöspoistomenetelmä, jossa poistot lasketaan koko ryhmän poistamattomasta hankintamenosta. Myös arvoltaan vähäisten hyödykkeiden poistomenetelmäksi soveltuu menojäännöspoistomenetelmä.
Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto suosittelee poistoaikojen alarajojen käyttämistä, ellei pidemmän poistoajan käyttämiselle ole erityistä hyödykekohtaista perustetta.
Poistoaikaan voi vaikuttaa myös sovellettava poistomenetelmä.
Poistoaika valitaan normaalisti lyhyemmäksi kuin on se aika, jona hyödykettä käytetään palvelutuotannossa
Suunnitelmapoistot edellyttävät kunnalta poistosuunnitelman laatimista sekä erillistä pysyvien vastaavien hyödykkeiden seurantaa ja poistojen laskentajärjestelmän ylläpitämistä. Poistosuunnitelman hyväksymismenettelystä otetaan määräykset kunnan hallintosääntöön. Poistosuunnitelman laatimisessa on suositeltavaa olennaisuuden periaatteen mukaisesti keskittyä rahamääriltään merkittävimpien pysyvien vastaavien hyödykenimikkeiden poistojen oikeaan laskentaan.
Poistosuunnitelma on tarkoitus muuttaa niin, että 1.1.2024 alkaen aktivoidut pitkävaikutteiset hankintamenot kirjataan uuden poistosuunnitelman mukaisesti. Uusi poistosuunnitelma ei vaikuta aikaisempiin poistoihin, ellei yksittäistapauksissa sitä katsota erikseen tarpeelliseksi.
Poistosuunnitelmaa on aiheellista tarkistaa poistotavan suhteen ohjeistuksen ja käytännön takia. Poistosuunnitelman periaatteet pohjautuvat Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen vuodelta 2016. Tarkempia periaatteita on suositus poistoaikojen alarajojen käyttämisestä, ellei pidemmän poistoajan käyttämiseen ole erityistä hyödykekohtaista perustetta sekä ohjeistus poistoajan ja tavan päättämisestä.
Pelkosenniemen kunnan 1.1.2024 voimaan tulleen hallintosäännön § 66 mukaan valtuusto hyväksyy suunnitelmapoistojen perusteet. Kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poisto- suunnitelmat. Kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan.
Esityslistan liitteenä on hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poisto- suunnitelmat.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |