RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rivitalon ja päiväkodin rakennuttamistyöryhmän nimeäminen
Kunnanhallitus 29.02.2024 § 96
73/10.04.00/2022
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) asettaa Pyhätunturin rivitalon ja päiväkodin suunnittelutyöryhmän tilalle rakennuttamistyöryhmän
2) nimetä edustajat työryhmään
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) asettaa Pyhätunturin rivitalon ja päiväkodin suunnittelutyöryhmän tilalle rakennuttamistyöryhmän
2) nimetä edustajiksi työryhmään kunnanjohtajan, Markku Kankaanrannan ja Kati Nenosen.
Käsittely Anna-Kaisa Luoma-aho esitti Pyhätunturin rivitalon ja päiväkodin rakennuttamistyöryhmään jäseniksi kunnanjohtajaa, Markku Kankaanrantaa ja Kati Nenosta. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.
Perustelut Kunnanhallitus on päättänyt 11.8.2022 § 261
1) merkitä tiedoksi vuokra-asumisen kehittämissuunnitelman
tilannekatsauksen
2) asettaa kunnan asumisen kehittämistyöryhmän ja nimetä sen jäseniksi
Markku Kankaanrannan, Heidi Karnaatun, Kati Nenosen, Tero Luoma-ahon, Pekka Arvolan, Keijo Kotavuopion, Päivi Vauhkosen ja
elinvoimajohtajan.
3) asettaa työryhmälle tavoitteeksi ja tavoiteaikatauluksi seuraavaa:
Kunta käynnistää rivitalon ja päivähoidon yksikön hankesuunnittelun
tavoitteena, että asumisen ja päivähoidon yksikköjä aletaan rakentamaan
kesällä 2023 ja yksiköt ovat käyttöönotettavissa alkuvuonna 2024.
Kunnanhallitus on päättänyt 21.9.2023 § 336
1) merkitä tiedoksi asumisen kehittämisryhmän tilannekatsauksen
2) jättää asumisen kehittämisryhmän kokoonpanon tarkistamisen pöydälle
3) Kanervikkokadun rivitalo- ja päiväkotirakennusten suunnittelu
työryhmässä on jatkossa Tero Luoma-aho, Markku Kankaanranta, Markku
Taavo ja Hannele Helistenkangas.
Pyhätunturin rivitalon ja päiväkodin valmistelu on edennyt siten, että kohteiden kilpailutus on käynnissä.
Tekninen johtaja Markku Taavo on ilmoittanut 26.2.2024, että purkaa virkasuhteensa koeaikana. Viimeinen viranhoitopäivä on 29.2.2024.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Nimetyt henkilöt
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |