Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 97


 

Toimialajohtajien ja rakennustarkastajan sijaiset sekä korvaus sijaistamisesta / Väliaikaisen teknisen johtajan määrääminen

 

Kunnanhallitus 29.02.2024 § 97  

315/01.00.01/2023  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää nimetä väliaikaisen teknisen johtajan siihen saakka, kunnes teknisen johtajan virka saadaan täytettyä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti nimetä väliaikaiseksi tekniseksi johtajaksi rakennustarkastajan siihen saakka, kunnes teknisen johtajan virka saadaan täytettyä.

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että rakennustarkastaja toimii vt. teknisenä johtajana. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.

Puheenjohtaja päätti kokouksen 22:26

 

Perustelut

Tekninen johtaja Markku Taavo on ilmoittanut 26.2.2024, että purkaa virkasuhteensa koeaikana. Viimeinen viranhoitopäivä on 29.2.2024.

 

Teknisen johtajan rekrytointi on tarkoitus käynnistää kunnanhallituksessa 29.2.2024, ja teknisen johtajan virkatehtävien hoitaminen tulee väliaikaisesti järjestää.

 

Hallintosäännön § 25  mukaan tekninen johtaja vastaa kunnan rakennuttamisesta, kiinteistö- ja puhtauspalveluista, kunnallistekniikasta ja kaavoituksesta sekä toimii rakennustarkastajan hallinnollisena esihenkilönä. Tekninen johtaja toimii teknisten palveluiden toimialajohtajana ja seuraavien vastuualueiden vastuualuepäällikkönä: kiinteistöpalvelut, kunnallistekniikka ja yhdyskuntapalvelut. Tekninen johtaja kuuluu lisäksi kunnan johtoryhmään ja konsernijohtoon.

 

Hallintosäännön § 14 mukaan kunnanjohtaja päättää toimialojen välisestä tehtäväjaosta siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole muuta määrätty.

Toimialajohtaja päättää vastuualueen ja palveluyksikön sisäisestä organisaatiosta ja työvoiman käytöstä kunnanhallituksen tarvittaessa antamien linjausten pohjalta siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole muuta määrätty.

 

Hallintosäännön § 17 mukaisesti kunnanhallitus määrää toimialajohtajan sijaisen, joka hoitaa toimialajohtajan tehtäviä hänen ollessa estynyt tai esteellinen. § 18 mukaan toimialajohtaja määrää vastuualuepäällikön sijaisen, joka hoitaa vastuualuepäällikön tehtäviä hänen ollessa estynyt tai esteellinen.

 

Toimialajohtajien yleiset tehtävät ja toimivalta on määritelty hallintosäännön §:ssä 25. Lisäksi toimialajohtajien tehtäviin kuuluu mm. vastuualuepäälliköiden tehtäviä, jotka on määritelty §:ssä 26, tai muita tehtävänkuviin kuuluvia tehtäviä.

 

Rakennustarkastaja toimii rakennuslautakunnan esittelijänä. Esittelijän

ollessa estynyt tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii

esittelijänä.

 

Hallintosäännön § 26 mukaan toimielin ja viranhaltija voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle.

 

Hallintosäännön § 41 mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan ja

toimialajohtajien palkoista. Kunnanhallitus antaa ohjeet tehtävien

vaativuuden arvioinnista ja palkkausperusteista, joiden perusteella

toimialajohtajat päättävät vakinaisen henkilöstön palkoista ja esimiehet

määräaikaisen henkilöstön palkoista.

 

Kunnallisen virkehtosopimuksen KVTES § 10 mukaan, jos

viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu

vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen tai

tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa

tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä.

 

Kunnanhallitus on päättänyt 18.1.2024 § 10

1) nimetä elinvoimajohtajan sijaiseksi hyvinvointijohtajan

2) nimetä teknisen johtajan sijaiseksi rakennustarkastajan

3) nimetä hyvinvointijohtajan sijaiseksi elinvoimajohtajan

4) nimetä rakennustarkastajan sijaiseksi teknisen johtajan

5) vahvistaa, että korvaus sijaistuksesta on 6 %. Korvaus koskee yli

kahden viikon sijaistusta ja määräytyy KVTES:n Palkkausluvun § 10

mukaisesti koskien olennaista muutosta tehtävänkuvassa.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.