RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Erasmus+ kumppanuushanke: Embrace Diversity and Connect for Inclusion
Kunnanhallitus 29.02.2024 § 81
40/12.05.00/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Opetushallituksen Pelkosenniemen kunnalle myöntämän Erasmus+ kumppanuushankkeen: Embrace Diversity and Connect for Inclusion
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin
Käsittely
Perustelut
Opetushallitus on päättänyt12.12.2023 päätöksellään OPH-5455-2023 myöntää kumppanuushankkeelle Embrace Diversity and Connect for Inclusion Turkin Adanassa sijaitsevan Toros Tarim Anadolu Lisesin kanssa
avustusta 30 000 euroa EU:n nuoriso-ohjelmien hakukierroksella Round 3/2023.
Idea hankkeelle syntyi keväällä 2023, kun osallistuimme Opetushallituksen Job Shadowing in Rural Areas- projektiin. Tämän projektin kautta saimme Pelkosenniemelle vieraaksemme kolme eurooppalaista nuorisoalan ammattilaista, joista yhden kanssa nuorisotyöntekijämme ystävystyi. Yhdessä he halusivat tahoillaan antaa nuorille mahdollisuuden osallistua kansainväliseen toimintaan ja siten rohkaista nuoria eri osa-alueilla. Projektia oli luonteva työstää ihmisen kanssa, keneen luottaa ja kenen kanssa tietää, että projekti onnistuu. Tästä syystä kumppaniorganisaatioksi valikoitui Turkki ja syksyllä 2023 päätimme kokeilla onneamme ja lähettää yhteisen hankehakemuksen opetushallitukseen.
Projektiin sisältyy kolme osa-aluetta:
- Welcoming Diversity 14.-21.4.2024 Turkki, Adana
Projektin ensimmäinen osio on opintomatka Turkkiin. Matkan aikana teemme nuorten kanssa erilaisia työpajoja, vierailemme paikallisissa nuorisotiloissa sekä koululla.
- This is My Story 11.9.-13.11.2024
Digitaalista tarinankerrontaa monimuotoisuudesta sekä nuorten osallisuudesta. Ryhmien tehtävänä mm. tehdä videoita, kirjoittaa blogia sekä luoda sosiaalisen median kanava, jota kautta he voivat jakaa tuotettua sisältöä.
- Connect for Inclusion 1.4.-5.4.2025 Pelkosenniemi
Viimeisessä projektin osiossa kumppaniorganisaation jäsenet tulevat Pelkosenniemelle vastavierailulle ja päivien aikana tarkoitus tehdä teemaan liittyviä työpajoja sekä vierailut koululle ja nuorisotiloihin.
Projektin tavoitteet:
- Tuoda nuoria yhteen kahdesta eri maasta: nähdä globaaleja yhtäläisyyksiä nuorten arjessa
- Haja-asutusalueiden tuomat ongelmat sekä mahdollisuudet nuorten arjessa. Tiedon sekä hyvien käytänteiden jakaminen.
- Kulttuurienvälisen toiminnan lisääminen ja sitä kautta ennakkoluulojen vähentyminen
- Nuorten osallisuuden tukeminen ja lisääminen sekä monimuotoisuuden säilyttäminen
- Toivotaan, että nuorten tietoisuus omien vahvuuksien sekä asuinpaikkakunnan hyviin puoliin lisääntyy. Erilaisuutta näkemällä perspektiivi laajenee ja hyvät käytänteet voidaan tuoda toimintaan omaan yhteisöön.
- Projekti antaa nuorille mahdollisuuden osallistua johonkin erilaiseen. Projektin eri osa-alueiden myötä nuoret pääsevät jakamaan parhaimpia työkaluja sekä saamaan uusia ideoita, joilla edistää ja tukea osallisuutta sekä yhtenäisyyttä haja-asutusalueilla
Opetushallituksen päätöksessä todetaan hankkeen vahvuuksiksi:
- Hanke vastaa hyvin valittuihin ohjelman painopistealueisiin
- Hanke on syntynyt aidosti osallistuvien tahojen tarpeesta
- Hanke luo synergiaa nuoriso-organisaation ja koulutuksen organisaation välille
- Hakemuksessa on tunnistettu ja avattu hyvin syrjäseudulla asuvien nuorten haasteita yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden oppimisen näkökulmista
- Liikkuvuuksien ja välissä olevan digitaalinen työskentelyn tavoitteita on kuvattu hyvin ja jaksot tukevat toisiaan
- Kyseessä on ensikertalaisten hakijoiden aito ja tarpeesta muodostunut kumppanuus, jossa molemmilla on selkeät roolit
- Hakemuksessa on kuvattu hyvin, miten mitataan hankkeen vaikutuksia mukana olevien nuorten osalta
Hankkeenne kehittämiskohteet:
- Hankkeenne on varsin "nuorisovaihtomainen" kumppanuushankkeeksi. Kumppanuushankkeissa olisi hyvä olla mukana myös selkeä nuorisotyön tai organisaatioiden välisen yhteistyön kehittämisen näkökulma.
- Liikkuvuuksien ja digitaalisen työskentelyn konkreettista toimintaa, aikataulutusta ja käytettäviä non-formaaleja nuorisotyöllisiä menetelmiä teeman käsittelyssä olisi ollut hyvä kuvata tarkemmin
- Vaikutuksia organisaatioiden toimintaan ja nuorisotyöhön kuvataan melko ympäripyöreästi
- Hakemuksessa viitataan useissa kohdin tiiviiseen yhteistyöhön paikallisten yhteisöjen kanssa, mutta konkretian tasolla jää avoimeksi mitä yhteistyö on, kenen kanssa ja miten hankkeen vaikutuksen leviävät yhteisöihin.
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine puh. 0400 222 191
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Erityisnuorisotyöntekijä
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |