Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 132


 

Tilatyöryhmä / tilannekatsaus ja kokoonpanon tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 132  

225/00.01.00/2023  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää tarkistaa tilatyöryhmän toimeksiannon ja kokoonpanon.

 

Päätös Asia jätettiin pöydälle. 

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että asia jätetään pöydälle, koska tilatyöryhmän työskentely ei ole edennyt ja asia kuuluu tekniselle johtajalle.
Anna-Kaisa Luoma-aho kannatti esitystä.

 

Perustelut

Kunnanhallitus on asettanut 22.4.2022 § 337 tilatyöryhmän, jonka tehtäviin kuuluu kunnan kiinteistösuunnitelman päivittäminen.

 

Kunnanhallitus on päättänyt 21.9.2023 § 337
1) merkitä tiedoksi tilatyöryhmän tilannekatsauksen
2) tarkistaa tilatyöryhmän kokoonpanoksi Anna-Kaisa Luoma-aho, Pekka Arvola, Markku Kankaanranta työsuojeluvaltuutettu, kiinteistöpäällikkö sekä toimialajohtajat. Kiinteistöpäällikkö toimii koolle kutsujana.

 

Kiinteistösuunnitelman (salkutus) päivitys ei ole edennyt vuosina 2022 -  2023, ja on siirretty vuoden 2024 talousarvioon teknisten palveluiden toiminnalliseksi tavoitteeksi.

 

Kiinteistöpäällikön virka on muutettu teknisen johtajan viraksi 1.1.2024 lukien. Tekninen johtaja Markku Taavo on purkanut virkasuhteensa päättymään 29.2.2024, ja virka on auki julkisesti haettavana 22.3.2024 saakka.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

Aikaisemmat käsittelyt:

 

Khall 22.04.2022 § 132

Kunnan talousarvioihin vuodelle 2021 ja 2022 sisältyy talouden

tasapainottamissuunnitelma. Suunnitelma on valmisteltu

yhteistyössä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kesken siten,

kunnanhallitus nimesi työryhmään kunnan johtoryhmän ja pyysi

kaikkia puolueryhmittymiä nimeämään edustajansa.

Taloudentasapainottamisryhmä toimi samalla myös kunnan

tilatyöryhmänä, joka kävi läpi kunnan käytössä olevat kiinteistöt ja

laati alustavan suunnitelman niiden käytöstä lähivuosina ottaen

huomioon uuden koulu-päväkodin valmistumisen. Valmistelussa

otettiin huomioon käytettävissä olevat kiinteistöjen kuntokartoitukset

ja havaitut haasteet koetussa sisäilmassa.

 

Valtuustokausi on käynnistynyt 1.8.2022, ja sitä myötä

luottamushenkilöt ovat vaihtuneet. Koulu-päiväkoti on valmistumassa

kesällä 2022. On ajankohtaista päivittää kunnan

kiinteistösuunnitelma.

 

Kiinteistösuunnitelman päivityksestä on keskusteltu kunnan

johtoryhmässä ja tiedotettu henkilökuntaa henkilöstön

ajankohtastilaisuudessa sekä pyydetty asiasta kiinnostuneita

ilmoittautumaan toimialajohtajille.

 

Lisätiedot/valmistelija:  Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, p. 040 157 7045

 

Kunnanjohtajan esitys:  Kunnanhallitus päättää

1) asettaa tilatyöryhmän, jonka tehtäviin kuuluu kunnan

kiinteistösuunnitelman päivittäminen

2) nimetä kunnanhallituksen edustajat tilatyöryhmään

3) nimetä tilatyöryhmään työsuojeluvaltuutetun sekä toimialajohtajat,

jotka voivat täydentää työryhmään asiantuntijoita

4) todeta, että koollekutsujana toimii tekninen johtaja

 

Käsittely:  Kati Nenonen esittii työryhmään Markku Kankaanrantaa

Pekka Arvola esitti työryhmään Mikael Helistenkangasta

Pekka Arvola esitti työryhmään Tarja Kalliota

 

Päätös:  Kunnanhallitus päätti

1) asettaa tilatyöryhmän, jonka tehtäviin kuuluu kunnan

kiinteistösuunnitelman päivittäminen

2) nimetä kunnanhallituksen edustajiksi Markku Kankaanrannan,

Mikael Helistenkankaan ja Tarja Kallion tilatyöryhmään

3) nimetä tilatyöryhmään työsuojeluvaltuutetun sekä toimialajohtajat,

jotka voivat täydentää työryhmään asiantuntijoita

4) todeta, että koollekutsujana toimii tekninen johtaja

 

Tiedoksi:  Nimetyt

 

Muutoksenhaku: Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee

kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

---

 

Khall 21.09.2023 § 337

 

Markku Taavo on aloittanut kiinteistöpäällikön virassa 1.9.2023. Kiinteistöpäällikkö vastaa kunnan kiinteistöjen ylläpidosta ja kehittämisestä sekä rakennuttamisesta. Elinvoimajohtajan tehtäviin kuuluu kunnan asumisen kehittäminen.

 

Tilatyöryhmän puheenjohtajana on toiminut Markku Kankaanranta ja yhteyshenkilönä Hannele Helistenkangas.

 

Tilatyöryhmä on laatinut luonnoksen kunnan kiinteistösuunnitelmasta ja valmistellut uuden kunnantalon putkiremontin ja muutostöiden suunnittelua.

 

Uuden kunnantalon kilpailutus on keskeytetty elinvoimajohtajan päätöksellä. Merkitessään asian tiedoksi kunnanhallitus nimesi 8.6.2023 § 224 uuden työryhmän kunnantalon tilojen suunnittelua varten seuraavasti:

- kunnanhallituksen edustajina Pekka Arvola, Mikael Helistenkangas ja Anna-Kaisa Luoma-aho

- vaikuttamistoimielimiä pyydetään nimeämään omat edustajansa

- valtuustoa pyydetään nimeämään oma edustajansa

- elinvoimajohtaja on koollekutsuja, tarvittaessa elinvoimajohtaja kutsuu kokoukseen henkilöstön edustajia

 

Tilatyöryhmän kokoonpano on perusteltua tarkistaa.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi tilatyöryhmän tilannekatsauksen
2) tarkistaa tilatyöryhmän kokoonpanon

 

Käsittely

 

Päätös Kunnanhallitus päätti 
1) merkitä tiedoksi tilatyöryhmän tilannekatsauksen
2) tarkistaa tilatyöryhmän kokoonpanoksi Anna-Kaisa Luoma-aho, Pekka Arvola, Markku Kankaanranta työsuojeluvaltuutettu, kiinteistöpäällikkö sekä toimialajohtajat. Kiinteistöpäällikkö toimii koolle kutsujana.

 

Tiedoksi Tilatyöryhmään nimetyt

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.