Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 133


 

Pelkosenniemen sote-kiinteistöjen työryhmän asettaminen

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 133  

58/02.07.00/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) asettaa Pelkosenniemen sote-kiinteistöjen työryhmän
2) asettaa sen tehtäväksi valmistella sote-kiinteistöjen siirto pois kuntayhtymästä ja hyvinvointialueen toimitilojen vuokrasopimusten päivitykset.
3) nimeää työryhmän jäsenet ja koollekutsujan

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1) asettaa Pelkosenniemen sote-kiinteistöjen työryhmän
2) asettaa sen tehtäväksi valmistella sote-kiinteistöjen siirtoa pois kuntayhtymästä ja hyvinvointialueen toimitilojen vuokrasopimusten päivitykset.
3) nimetä työryhmään jäseniksi kuntayhtymän hallituksen Pelkosenniemen jäsenet, teknisen johtajan ja kunnanjohtajan. Koollekutsujana toimii kunnanjohtaja.

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti työryhmään nimettäväksi kuntayhtymän hallituksen Pelkosenniemen jäseniä, teknistä johtajaa ja kunnanjohtajaa. Kunnanjohtaja toimii koollekutsujana.
Esitystä kannatettiin yksimielisesti. 

 

Perustelut

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän purkaminen oli tarkoitus toteuttaa samassa yhteydessä, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.1.2023. Purkaminen ei onnistunut jäsenkuntien näkemyseroista johtuen. Kuntayhtymä on jatkanut kiinteistökuntayhtymänä, jonka toiminta yritettiin ajaa alas vuoden 2023 aikana. Tämäkään  ei onnistunut kunnallisvalituksen vuoksi, sillä rahoituslaitos edellytti valtuustojen lainvoimaista päätöstä ryhtyäkseen lainojen siirtoon jäsenkunnille.

 

Pelkosenniemen valtuusto päätti 15.12.2023 § 148, että Pelkosenniemen kunta ilmoittaa eroavansa Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymästä, koska purkusopimuksen täytäntöönpano ei etene, epävarmuus kiinteistökuntayhtymän korjausinvestointiohjelman toteutumattomuudesta kasvattaa kiinteistöriskiä kuntayhtymän ja Pelkosenniemen kunnan kannalta. Kiinteistökuntayhtymän puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain, ja on vuonna 2024 Savukosken kunnalla. Pelkosenniemen kunnan eroilmoituksen käsittely ja kuntayhtymän purkaminen sen johdosta eivät ole edenneet yhtymähallituksessa vuoden 2024 alussa.

 

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksessä vuodelta 2023 todetaan (yhtymähallitus 13.3.2024) , että Pelkosenniemen kunnan aluella olevien terveyskeskuskiinteistöistä on tehty Inspecta Oy:n toimesta 21.6.2022 kuntoarvioraportit, jotka osoittavat, että niihin on kertynyt huomattavasti korjausvelkaa. Lähivuosien korjaustarpeet ilman lisätutkimuksia on arvioitu n. 0,5 milj. euron luokkaa. Peruskorjaustarpeita on rakenteissa, LVI-järjestelmissä sekä sähkö- ja tietojärjestelmissä. Käyttövesiputkissa on vuosien myötä korjattu useita vuotovahinkoja. Yhtymähallitus käsitteli pääterveysaseman työtilojen muutossuunnitelmia ja esityksiä putkiremontin tarpeellisuudesta 13.3.2024.

 

Sote-voimaanpanolain mukaan kunnilla ja kuntayhtymillä on ollut velvollisuus vuokrata sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimitilat hyvinvointialueille 3+1 vuodeksi. Lakisääteisen vuokraamisvelvoitteen päättyessä kuntien tulee huomioida kuntalain 126 §:n mukainen yhtiöittämisvelvollisuus kunnan toimiessa kilpailutilanteessa markkinoilla. Kunta toimii markkinoilla vuokratessaan toimitiloja hyvinvointialueelle tai yksityiselle toimijalle eli sen on yhtiöitettävä tällainen toiminta. Sote- ja pela-toimitilojen siirtoa koskeva varainsiirtovapaus mahdollistaa siirrot yhtiöön 1.1.2024 alkaen ilman ao. veroseuraamuksia.

 

Pelkosenniemen terveyskeskuskiinteistöistä on vuokrasopimus Lapin hyvinvointialueen ja Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän välillä (3 + 1 -sopimus). Vastaavasti sosiaalipalveluiden tilojen vuokrasopimus on kunnan ja Laphan välillä. Pelastustoimen vuokrasopimukset ovat olleet niin kutsuttuja kunnasta siirtyneitä sopimuksia hyvinvointialueelle.

 

Lapin hyvinvointialueen talouden tasapainottamissuunnitelma edellyttää palveluverkoston uudelleen tarkastelua, joka on käynnistymässä. Hyvinvointialueen ennakoidut tilatarvemuutokset aiheuttavat kunnille merkittävän kiinteistöriskin, joka 3 + 1 -sopimuskauden jälkeen mahdollisesti realisoituessaan johtavat kuntien vuokratulojen vähenemiseen ja osan tiloista jäämiseen tyhjilleen. Myös kunnista hyvinvointialuille siirtyneet sopimukset edellyttävät uudelleen tarkastelua.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymä

 Savukosken kunta

 Nimetyt henkilöt

 Tekniset palvelut

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.