Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 116


 

Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 116  

    

 

Päätösesitys Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.

 

Päätös Asialista ja lisäasia hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi niin, että lisäasia käsitellään, kun varajäsenen saapuu paikalle. 

 

Käsittely Kunnanjohtaja esitti yhtä lisäasiaa:
Uuden kunnantalon urakka. Tilapäisluoton myöntäminen Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskukselle.

 
 Rehtori Anne Pahkala saapui kokoukseen klo 16:05
 

Kokous keskeytettiin viranhaltijoiden selostusten ajaksi tämän pykälän käsittelyn jälkeen 16:06-17:02

Maanmittausinsinööri Emmi Mäkelä poistui kokouksesta 16:22
Varhaiskasvatuspäällikkö Laura Mattanen poistui kokouksesta 16:47

Rehtori Anne Pahkala poistui kokouksesta 16:47
 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan § 128 kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä.

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa jär­jes­tyk­ses­sä, jollei toimielin toisin päätä.

Hallintosäännön § 139 mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta taikka jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Esittelijä  

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.