Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2024/Pykälä 149


Liite 18 Teknisen johtajan hakuilmoitus -luonnos

 

Teknisen johtajan rekrytointi

 

Kunnanhallitus 11.04.2024 § 149  

48/01.01.01/2024  

 

 

 

Päätösesitys Päätösesitys tuodaan kokoukseen. Kunnanhallitus päättää 1) esittää valtuustolle, teknisen johtajan virkaan valitaan Tuomas Ruha kokonaisarviointiin perustuen sopivimpana 2) tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1) esittää valtuustolle, että teknisen johtajan virkaan valitaan Tuomas Ruha kokonaisarviointiin perustuen sopivimpana 
2) tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Käsittely Kunnanjohtaja teki kokouksessa päätösesityksen:

1)      kunnanhallitus esittää valtuustolle teknisen johtajan virkaan valitaan Tuomas Ruha kokonaisarviointiin perustuen sopivimpana

2)      tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Perustelut

Teknisen johtajan haastattelut on toteutettu 3.-5.4.2024. Haastatteluun osallistuivat seuraavat henkilöt:

Tero Muotka

Jari Marin

Tuomas Ruha

Tommi Heino

sekä yksi henkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen ennen valintaa.

 

Haastattelut toteutettiin kaikkien haastateltavien kohdalla samalla kysymyspatteristolla. Haastattelijoilla oli täydennettävinään henkilöarviointilomake, johon he kirjasivat arvionsa hakuilmoituksessa ilmoitettujen valintakriteerien täyttymisestä. Haastatteluista on laadittu muistiot.

 

Haastattelutyöryhmän ehdotus ei ollut yksimielinen.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

Aikaisemmat käsittelyt:

 

Kunnanhallitus 27.03.2024 § 131 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää valita haastatteluun kutsuttavat.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1) kutsua haastatteluun seuraavat henkilöt:
Tuomas Ruha,
Tommi Heino,
Jari Marin,
Tero Muotka
ja henkilö, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen ennen valintaa
2) että kaikilta haastatteluun kutsuttavilta pyydetään etukäteen erillinen CV.
3) että haastattelut toteutetaan 3.-5.4.2024
 

 

Käsittely Kunnanjohtaja toi käsittelyn aikana esiin, että hakemusten perusteella hakijoissa on viisi (5) kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa Paulman, Heino, Marin, Muotka ja henkilö, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen ennen valintaa.

Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen: Kaikki viisi kelpoista hakijaa kutsutaan haastatteluun.

Heidi Karnaattu esitti, että myös Ruha täyttää kelpoisuusehdot ja haastatteluun kutsutaan Ruha, Heino, Marin, Muotka ja henkilö, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen ennen valintaa.
Kaikilta haastatteluun kutsuttavilta pyydetään etukäteen erillinen CV. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.

Markku Kankaanranta esitti, että haastatteluajankohtia tulee tarkentaa niin, että myös perjantaina 5.4. voidaan toteuttaa haastatteluja. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.

Perustelut

Teknisen johtajan virka on ollut avoimessa haussa 1.-22.3.2024. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 15 hakemusta.

 

Hakemuksensa jättivät seuraavat henkilöt (14):

Ahola Tuomo, Pyhätunturi

Engström Joni, Tampere

Heino Tommi, Lahti

Hotti Kalle, Helsinki

Jalassuo Kari, Koskenpää

Kauppi Teuvo, Loimaa

Kärki Jarmo, Oulu

Köngas Ari Pekka, Lahti

Lehtonen Kaj, Rovaniemi

Marin Jari, Kuopio

Muotka Tero, Kemi

Paulman Aku, Lapinlahti

Ruha Tuomas, Sodankylä

Sihvo Anssi, Rovaniemi

 

Lisäksi 1 henkilö, joka ei toivonut nimeään julkisuuteen ennen kuin, jos tulee valituksi.

 

Hakuilmoitus, hakijayhteenveto ja hakemukset ovat tutustuttavissa kunnanviraston asiointipisteellä. Lisäksi asiakirjat ovat kunnanhallituksen kokoustilassa 30 min ennen kokousta.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Hakijat

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

Aikaisemmat käsittelyt:

 

Kunnanhallitus 29.02.2024 § 94 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää

1) vahvistaa johtajan viran kelpoisuusehdon seuraavasti: Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä kunnallishallinnon kokemus ja talouden tuntemus.

2) julistaa teknisen johtajan viran avoimeen hakuun 1.3.2024 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. Hakuilmoitus julkaistaan kunnassa käytössä olevien sähköisten kanavien lisäksi Koti-Lapissa ja Lapin Kansassa.

3) nimetä haastattelijat, jotka valitsevat myös haastatteluun kutsuttavat

4) haastatteluajankohdan

 

Päätös Kunnanhallitus päätti  
1) vahvistaa teknisen johtajan viran kelpoisuusehdon seuraavasti:
kelpoisuusehto on soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus kiinteistöhallinnosta ja kehittämisestä sekä rakennuttamisesta ja riittävä talouden tuntemus.
2) julistaa teknisen johtajan viran avoimeen hakuun 1.3.2024 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. Hakuilmoitus julkaistaan kunnassa käytössä olevien sähköisten kanavien lisäksi Koti-Lapissa, Lapin Kansassa ja Kalevassa.  
3) nimetä haastattelijoiksi valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenet. Kunnanhallitus valitsee haastatteluun kutsuttavat  
4) haastatteluajankohdaksi 3.4. ja 4.4.2024.
5) allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti kelpoisuusehdoksi seuraavaa:
kelpoisuusehto on soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus kiinteistöhallinnosta ja kehittämisestä sekä rakennuttamisesta ja riittävä talouden tuntemus. Heidi Karnaattu kannatti esitystä

Heidi Karnaattu esitti, että hakuilmoitukseen muutetaan: Edellytämme kokemusta esimiestehtävistä ja näkemystä teknisten palveluiden kehittämisestä. Arvostamme työkokemusta kaavoituksesta ja kunnallishallinnosta.
Anna-Kaisa Luoma-aho kannatti esitystä

Markku Kankaanranta esitti, että hakuilmoitus julkaistaan myös Kaleva lehdessä. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.

Markku Kankaanranta esitti, että haastatteluun kutsuttavat päättää kunnanhallitus. Kunnanvaltuuston ja -hallituksen kaikki jäsenet voivat osallistua haastatteluun. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.

 

 Markku Kankaanranta esitti haastattelun ajankohdaksi 3.4. ja 4.4.2024. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.

Pykälä allekirjoitettin kokouksessa.

 

 

Perustelut

Markku Taavo on on irtisanoutunut teknisen johtajan virasta koeaikana siten, että hänen viimeinen virantoimituspäivänsä on 29.2.2024. Tekninen johtaja (vakanssinumero ). Tekninen johtaja vastaa kunnan rakennuttamisesta, kiinteistö- ja puhtauspalveluista, kunnallistekniikasta ja kaavoituksesta sekä toimii rakennustarkastajan hallinnollisena esihenkilönä. Lisäksi tekninen johtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja konsernijohtoon. Tekninen johtaja toimii teknisten palveluiden toimialajohtajana.

1.1.2024 voimaan tuleen hallintosäännön § 40 mukaisesti viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä

viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on

valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.

§ 41 mukaisesti valtuusto valitsee toimialajohtajat toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Kelpoisuusvaatimuksen päättää § 39 mukaisesti virkasuhteeseen ottava viranomainen, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Valtuuston valitsemien virkojen kelpoisuusehdoista päättää kunnanhallitus julistaessaan viran haettavaksi, ellei kelpoisuusehtoja ole vahvistettu virkaa perustettaessa tai ne ovat muuttuneet.

Kunnanvaltuusto on 22.9.2023 § 99 päättänyt muuttaa kiinteistöpäällikön virkan teknisen johtajan viraksi. 21.9.2023 kunnanhallituksen § 331 pykälätekstissä on todettu, että teknisen johtajan ja kiinteistöpäällikön kelpoisuusehdot ovat samat. 11.5.2023 kunnanhallitus § 194 kelpoisuusehdoksi on määritelty seuraavaa:
kiinteistöpäällikön kelpoisuusehto on soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus kiinteistöhallinnosta ja kehittämisestä sekä rakennuttamisesta. Lisäksi arvostetaan kokemusta esimiestehtävistä sekä kunnan taloudesta ja hallinnosta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sitoutumista kunnan arvoihin sekä näkemystä teknisten palveluiden kehittämistä.

 

Esityslistan liitteenä on luonnos hakuilmoituksesta.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi 

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.