RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 171
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asiointipisteen poikkeusaukioloajat
Kunnanhallitus 25.04.2024 § 171
82/00.01.02/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että kunnanviraston asiointipiste on suljettu 10.5. sekä 1.-26.7.2024
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Perustelut
Henkilökunnan lomien vuoksi kunnan asiointipiste on perusteltua laittaa kiinni 10.5. sekä 1.-26.7.2024. Kunnanviraston ovia pidetään lukittuna yllämainittuna aikana. Kunnanvirastolta voi saada myös kesä sulun aikana palvelua ajanvarauksella.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä vs. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen
Tiedoksi Tiedotus kuntalaisille erillisen suunnitelman mukaan.
Henkilökunta
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |