RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rakltk 18.04.2024 § 25
Päätösesitys Todetaan läsnäolijat, mahdolliset esteellisyydet sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös Jatkokokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Käsittely Rakennuslautakunnan 16.4.2024 kokous keskeytettiin ja sitä päätettiin jatkaa 18.4.2024.
Suoritettiin nimenhuuto. 18.4.2024 läsnä kolme (3) jäsentä.
Kokouksessa ei todettu esteellisyyksiä.
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Rakltk 16.04.2024 § 16
Päätösesitys Todetaan läsnäolijat, mahdolliset esteellisyydet sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Käsittely Suoritettiin nimenhuuto. Läsnä oli 3 jäsentä ja 1 varajäsen.
Kokouksessa ei todettu esteellisyyksiä.
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan 1.1.2024 voimaan astuneen hallintosäännön § 124 mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. Toimielin voi pitää kokouksensa sähköisessä toimintaympäristössä, jolloin kokoukseen osallistutaan videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa käyttäen.
Toimielimen kokous voi olla joko varsinainen kokous, sähköinen kokous tai hybridikokous. Toimielin voi tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen.
Hallintosäännön § 128 mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa
pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai
-velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Hallintosäännön § 129 mukaisesti kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.
Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla (Kuntalaki 103 §).
Esittelijä
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |