RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Rakltk 18.04.2024 § 26
Päätösesitys Toimielin valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina, ja päättää pöytäkirjan tarkastuksen ajankohdan
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jukka Nopanen ja Edward Ahovalkamo.
Käsittely Todettiin, että 16.4.2024 kokouksesta sekä sen jatkokokouksesta 18.4.2024 tehdään yksi pöytäkirja. 16.4.2024 päätetyt pöytäkirjantarkastajat tulee tarkastaa uudelleen.
Esittelijä
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Rakltk 16.04.2024 § 17
Päätösesitys Toimielin valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina, ja päättää pöytäkirjan tarkastuksen ajankohdan.
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jukka Nopanen ja Elli Rossi.
Käsittely
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan 1.1.2024 voimaan astuneen hallintosäännön 148 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
Esittelijä
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |