RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 191
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 17 | OKM_707502 tasa-arvo24päätös | |
Liite 18 | Valtionavustushakemuspäätös |
Hyvinvointipalveluiden saamat hankerahoitukset
Kunnanhallitus 16.05.2024 § 191
104/00.01.05/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi hyvinvointipalveluiden saamat hankerahoitukset.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Hyvinvointijohtaja selosti asiaa kokouksessa
Perustelut
Hyvinvointipalvelut on hakenut avustusta AVIlta Pelkosenniemen harrastaminen Suomen mallin mukaisesti 2024-2025 hankkeeseen ja OKMltä Tasa-arvon edistäminen Pelkosenniemen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa. Hyvinvoivat lapset ja nuoret hankkeeseen.
AVI on myöntänyt Pelkosenniemen harrastaminen Suomen mallin mukaisesti 2024-2025 hankkeeseen valtionavustusta 12 500,00
euroa. Hankkeen omarahoitusosuus on 30%, joka on budjetoitu vuonna 2024 nuorisopalveluiden budjettiin, joten valtionavustus vähentää tuoltaosin nuorisotoimeen budjetoitua rahan tarvetta. Rahoituksen käyttöaika on 01.08.2024 - 31.07.2025. Loppu omarahoitusosuus budjetoidaan vuoden 2025 nuorisopalveluiden budjettiin.
OKM on myöntänyt Tasa-arvon edistäminen Pelkosenniemen varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa. Hyvinvoivat lapset ja nuoret hankkeeseen 150 000€, josta vuonna 2024 maksetaan yhteensä 50 000 euroa, vuonna 2025 yhteensä 50 000 euroa ja vuonna 2026
yhteensä 50 000 euroa. Avustus maksetaan vuosina 2025 ja 2026 sillä ehdolla, että eduskuntamyöntää tarkoitukseen määrärahat. Vuoden 2025 ja vuoden 2026 maksatuksesta ilmoitetaan avustuksen saajalle jatkopäätösasiakirjalla. Rahoituksen omarahoitusosuus on 20%, joka on budjetoitu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen budjettiin vuonna 2024 henkilöstömenoina, joten henke ei lisää määrärahatarvetta. Vuosien 2025 ja 2026 omarahoitusosuus budjetoidaan näiden vuosien henkilöstömenoihin.
Päätökset ovat pykälän liitteenä.
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Hyvinvointijohtaja
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |