Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 197


 

Valtuuston 3.5.2024 päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 16.05.2024 § 197  

43/00.01.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston 3.5.2024 kokouksen päätökset § 25-40 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Käsittely

 

 

Perustelut Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.

 

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta (KL § 96). Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman (KL 143 §). Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston 3.5.2024 pidetyn kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu sekä kuulutettu nähtäville 8.5.2024.

 

Käsitellyt asiat:
§ 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 26 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

§ 27 Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

§ 28 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

§ 29 Kaavamuutos tilalla Taikametsä (583-403-1-424 ja 583-403-1-411) / kaavan hyväksyminen

§ 30 Maanhankinta / Maanmyyntitarjous tilasta Männistö

§ 31 Uuden kunnantalon urakka. Tilapäisluoton myöntäminen Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskukselle

§ 32 Pyhätunturin päiväkodin rakentaminen / Lisämäärärahan myöntäminen

§ 33 Poistosuunnitelman tarkistaminen

§ 34 Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tilintarkastusyhteisön valinta

§ 35 Teknisen johtajan rekrytointi

§ 36 Valtuuston työskentelyn itsearviointi

§ 37 Aloitteiden tilannekatsaus 2024

§ 38 Kuntalain § 43 mukaisen valmistelun aloittaminen

§ 39 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

§ 40 Muut asiat
 

Valtuuston 19.4.2024 kokousta ei saatu päätösvaltaiseksi. Kokouksesta on laadittu pöytäkirja, joka sisältää pykälät 11-24. Pöytäkirja ei sisällä täytäntöönpanokelpoisia päätöksiä.
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.