RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 215
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite: Oikaisutie Soutajan eteläpuolelta Pyhän keskustaan - Kirkonkylä
Kunnanhallitus 30.05.2024 § 215
113/08.00.00/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi kuntalaisaloitteen
2) lähettää aloitteen elinvoimapalveluihin valmisteltavaksi
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin
Käsittely
Perustelut
Kuntalaisaloite.fi-palveluun on luotu 8.7.2023 kuntalaisaloite, joka on julkaistu 10.7.2023. Aloitteen nimi on 'Oikaisutie Soutajan eteläpuolelta Pyhän keskustaan - Kirkonkylä'. Aloitteen on luonut Eero Fisk ja siihen on osallistunut 22 muuta henkilöä. Aloite on saapunut kunnan kirjaamoon 25.4.2024 ja siinä esitetään seuraavaa:
"Oikaisutie Soutajan eteläpuolelta Pyhän keskustaan - Kirkonkylä
Oikaisutie tässä tarkoittaa tieltä 962 alkavan Soutajantien jatkamista soratienä tielle 9621 (uutta soratietä tulisi n.3,5 km).
Kyseinen Soutajantien jatkaminen on useilla perusteilla kuntalaisten turvallisuutta, elinvoimaa sekä pitovoimaa kehittävä toimenpide. Oikaisutie parantaisi myös matkailijoiden ja muiden tielläliikkujien turvallisuutta.
Liikenteen lisääntyminen teiden 962 ja 9621 suunnissa on joka tapauksessa kasvavaa ihan lähitulevaisuudessa, kun uudet jo tiedossa oleva matkailu- ja majoitus/ kaupan palvelut valmistuvat.
Pyhäjärven kylällä, jolta puuttuu erittäin tarpeellinen pyörätie, lasten ym. liikkuminen tapahtuu kapeahkon autotien viertä, joka on todella turvatonta.
Useat autot ajavat huomattavaakin ylinopeutta kylän läpi. Lisäksi mm. matkailijoiden pyöräily ja muu liikkuminen jalan on kylän läpi lisääntynyt voimakkaasti.
Soutajantien jatkamista tielle 9621 on tiettävästi aiemminkin suunniteltu. Suunnitelmat olisi varmaankin hyödynnettävissä tänäkin päivänä. Soutajantietä on itse asiassa jo n.300-350m jatkettu raskaalle liikenteelle!
Selkeitä hyötyjä kuntalaisille, elinkeinoelämälle ja matkailijoille sekä työmatkalaisille ovat mm:
- Ajansäästö ylipäätään liikkumisessa.
- Asiointi kunnantalolla, kirjastossa yms. helpottuisi ja lyhenisi.
- Ilmaston kuormitus vähenisi merkittävästi ajomatkan lyhetessä yhteensä n. 10 km/käynti.
- Kaavoitus kehittyisi ko. tien suunnassa.
- Kansallispuiston ja latupalveluiden saavutettavuus kirkonkyläläisille paranisi.
- Kirkonkylä ja ympäristö saisi lisää vetovoimaa mm. uuden hirsikoulun - Pyhän alueen lähetessä.
- Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien saavutettavuus kumpaankin suuntaan paranisi.
- Lasten koulu- ja päivähoitokuljetukset lyhenisivät niiltä osin, kuin vanhemmat tekevät itse kuljetuksia.
- Liikenne ja jalankulkijoiden turvallisuus paranisi ylipäätään tien 9621 suunnassa entisen Astelin jälkeen
- Lähipalvelut ylipäätään kehittyisivät kumpaankin suuntaan.
- Lääkäri ja terveyskeskus yms. sote-käynnit lyhenisivät.
- Palvelut ml. pelastuspalvelut lähenisivät.
- Pyhäjärven kylän asukkaiden turvallisuus paranisi liikennepaineen vähetessä Pyhäjärven kiertämisen käydessä tarpeettomaksi silloin, kun on tarve päästä kirkonkylälle tai Pyhän keskustaan.
- Työmatkat lyhenisivät kumpaankin suuntaan keskustojen välillä.
- Ympäristön kuormitus vähenisi.
Liitteet:
Liite 1. Karttakuva, jolle oikaisutie mallinnettu
Liite 2. Kuva Soutajantien alkupäästä
Liite 3. Kuva Kirkonkylän suunnasta lähestyttäessä Soutajantietä
Liite 4. Kuva Soutajantien päästä muuntajakompleksin kohdalta kirkonkylän suuntaan
Lisätiedot
Aloitteen liitekuvia
Tähän hätätilanteeseen olisi päästy selvästi nopeammin paikalle! Katso https://www.kotilappi.fi/artikkeli/pelkosenniemella-rakennuspalo-maanantai-iltana"
Aloitteen osallistujaluettelo on toimitettu kunnanhallitukselle.
Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.
Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Aloitteen luoja
Elinvoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |