Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 204


 

Ajankohtaiskatsaus

 

Kunnanhallitus 30.05.2024 § 204  

    

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus keskustelee ajankohtaisista asioista ja merkitsee tiedoksi ajankohtaiskatsauksen

  

Päätös Kunnanhallitus merkitsi ajankohtaiskatsauksen tiedoksi 

 

Käsittely Kokous keskeytettiin henkilöstön esittäytymisiä ja viranhaltijoiden selostuksia varten 17:09-20:22

Kunnanhallituksen ajankohtaiskatsaus sisälsi seuraavia asioita:

 

 Henkilöstön esittäytymiset:

-        Tuomas Ruha, tekninen johtaja

-        Tuomo Peteri, työnjohtoharjoittelija

-        Miia Taivalantti, hankekoordinaattori

Lisäksi kerrottiin ensi viikolla aloittavasta henkilöstä

-        Sampo Tervo, korkeakouluharjoittelija

 

Tonttimarkkinointi

 

Kesätyöntekijät

 

Uuden kunnantalon työmaalla käynti 13.6. klo 16:30

 

Alamäkipyöräreittejä tunturiin urakan ajankohtaiskatsaus.

Aittakurun portaat urakan ajankohtaistilanne.

 

Teknisen johtajan valitusaikainen virkasuhde, hyvinvointijohtajan selostus

 Elinvoimajohtajan työtilanteen ajankohtaiskatsaus

 

Henkilökunnan kertyneet vuosilomat ja ylitunnit, hyvinvointijohtajan yhteenveto.

Työajanseuranta järjestelmän käyttöönotto.

Luottamushenkilöiden palkkioiden maksujen muutokset

HEHKU-tapahtuma 22.-23.5. Posiolla, valtuuston puheenjohtajan terveiset tapahtumasta

Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän hallituksen kokous 28.5., terveiset kokouksesta

 

Webinaarisarja koskien sote-kiinteistöjä ja hyvinvointialueiden investointitarpeita

-          Kuntien sote-tilojen tulevaisuus to 30.5. klo 9.30-11.00

-          Kuntien yhtiöittämisvelvoite sote-kiinteistöjen osalta ma 10.6. klo 12-14

-          Investointiprosessin ja -laskennan yhdenmukaistaminen pe 14.6. klo 11.30-13.30

 

Keskustelutilaisuus nopeusrajoitusmuutoksista sidosryhmille, elinvoimajohtajan esittely nopeusrajoitusten asettamisen periaatteista

-          pe 31.5. klo 11.30-13, ti 4.6. klo 11.30-13

 

Kesän tapahtumia, esim.

-          EU-vaalit 9.6.2024 ennakkoäänestys 29.-4.6.2024

-          Koulun kevätjuhla ja päättäjäiset 1.6.2024

-          Kaikuja menneestä, Sukuseura Tervo, Paavali Pelkosen jälkeläiset ryn kesätapahtuma 8.6.2024, puheenvuoro

-          Pelkosenniemi-päivät torilla 5.-7.7.2024

-          Seitajärven partisaanihyökkäyksen uhrien muistojuhla Seitajärven muistomerkillä Savukoskella 7.7.2024, kutsu

-          Paavali Halosen sukuseuran kokous 10.8.2024, puheenvuoro

 

Luottamushenkilökoulutus (3 h) / FCG, syksy 2024

-          Osa 1. Koulutuksessa käsitellään luottamushenkilön tiedonsaantioikeutta.

-          Osa 2. Koulutuksen toisessa osiossa käsitellään kunnallisen luottamushenkilön oikeuksiin ja vastuisiin liittyviä oikeudellisia kysymyksiä.

 

 Lapin AV-tuontato kannustin

 

Lähetekeskustelu elinkeinokoordinaattorin tehtävänimikkeen muutos ja täyttölupa

 

 Työpaja Sykkeen ajankohtaiskatsaus

 

Rakennustarkastajan työtilanne

 

Kirkonkylän yleisilmeen parantaminen


Merkittiin pöytäkirjaan, että Eeva Airas ja Anna-Kaisa Luoma-aho aloittivat kokouksen etänä ja saapuivat kokoustilaan 17:54

 

Maankäyttöinsinööri poistui kokouksesta 18:19
Hyvinvointijohtaja poistui kokouksesta 20:00

Elinvoimajohtaja poistui kokouksesta 20:14

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.