Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 28


Liite 2 Arviointikertomus Pelkosenniemi 2023

 

Arviointikertomuksen laadinta ja allekirjoitukset

 

Tarkltk 03.06.2024 § 28  

12/02.02.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2023 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Tarkastuslautakunta pyytää vastineen kunnanhallitukselta ja lautakunnilta arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin syyskuun 2024 loppuun mennessä.

 

Käsittely

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Tiedoksi Valtuusto

 

Aikaisemmat käsittelyt:

 

Tarkltk 29.04.2024 § 23 

 

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta laatii ja allekirjoittaa arviointikertomuksen.

 

Päätös Tarkastuslautakunta ei allekirjoittanut arviointikertomusta vielä kokouksessaan, vaan arviointikertomus tullaan allekirjoittamaan sen jälkeen, kun tilintarkastuskertomus vuodelta 2023 on valmis. 

Valmistumisen jälkeen tarkastuslautakunta pyytää hallintokunnilta vastineen arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin syyskuuhun 2024 mennessä.               

Tiedoksi: kunnanvaltuusto 

 

Käsittely

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Aikaisemmat käsittelyt:

 

Tarkltk 14.02.2024 § 16 

 

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta keskustelee tilintarkastuksen ja arviointikertomuksen asioista

 

Päätös Päätettiin, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja laatii alustavan arviointikertomusrungon seuraavaan kokoukseen.

 

Käsittely

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja