RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pelkosenniemen kunnan talouden suunnittelun ja seurannan vuosikello
Kunnanhallitus 13.06.2024 § 232
122/00.01.02/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä vuosikellon liitteen mukaisena
2) lähettää vuosikellon valtuustolle ja tilivelvollisille tiedoksi
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Perustelut
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota kuntalain § 110 mukaisesti. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Kunnan toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta on moniportainen prosessi, johon liittyvät tehtävät ja toimivalta on määritelty kuntalaissa ja hallintosäännössä. Valtuusto päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta (KL § 14). Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta sekä kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta (KL § 39). Hallintosäännön mukaan toimialajohtajien tehtäviin kuulu valmistella toimialansa talousarvio, talous- ja toimintasuunnitelma, käyttösuunnitelma, toteumaraportti sekä tilinpäätös ja toimintakertomus (§ 25). Vastuualuepäälliköiden tehtävät ovat vastaavasti vastuualueensa osalta (§ 26). Lautakunnat käsittelevät omat talousarvionsa ja vastaavat toimintansa raportoinnista.
Kuntalaissa 113 §:ssä on todettu tilinpäätöksen aikataulusta seuraavaa: Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain §:n 114 mukaan konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.
Voimassa olevan hallintosäännön luvussa 10 on määritelty kunnan taloudenhoidosta. Hallintosäännön mukaan § 62 mukaan kunnanhallitus seuraa talousarvion toteutumista kuukausittain. Kunnanhallitus raportoi talousarvion toteutumisesta valtuustolle toiminnan ja talouden vuosikellossa päätetyllä tavalla.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) § 6 edellyttää, että kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.
Kunnassa on myös laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain
henkilöstö- ja koulutussuunnitelma (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella § 4 a).
Kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä
valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä lopullisesti käsitellyt (hallintosääntö § 120).
Pelkosenniemen kunnassa toiminnan ja talouden suunnittelua ja seurantaa on tukenut vuodesta 2019 lähtien vuosikello, joka on nyt päivitetty vastaamaan nykytilaa. Vuosikelloon on uutena lisätty konsernijohtoa koskevat ohjauskeskustelut. Lisäksi vuosikelloon on merkitty ohjeelliset ajankohdat valtuuston ja hallituksen kokouksille, joita tarvitaan lakisääteisten ja hallintosäännön mukaisten päätösten tekemiseen.
Esityslistan liitteenä on luonnos päivitetystä vuosikellosta
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen, 040 725 2994
Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 14.6.2024
Tilivelvolliset
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |