Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 233


Liite 17 VUOSITTAINEN RAPORTTI 2023 (1)

 

Hyvinvointikertomus 2023

 

Kunnanhallitus 13.06.2024 § 233  

133/00.01.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan hyvinvointikertomuksen vuodelta 2023
2) lähettää sen valtuustolle hyväksyttäväksi
3) tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

 

Perustelut

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) § 6 edellyttää, että kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Kunnan on toimitettava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.

 

Pelkosenniemen kunnan HYTETU-työryhmä on kokouksessaan 28.5.2024 käynyt läpi vuoden 2023 hyvinvointikertomuksen. HYTETU-työryhmä on moniammatillinen yhteistyöryhmä, jonka tarkoituksena on yhdessä kehittää Pelkosenniemen kunnan asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta.

 

Hyvinvointikertomus 2023 on laadittu aikaisempien vuosien tapaan Kuntaliiton sähköiseen hyvinvointikertomuspohjalle. Hyvinvointikertomus pohjaa kunnnan strategissa oleviin painopisteisiin, joiden toteutummisesta on kerrottu Pelkosenniemen kunnan vuoden 2023 toimintakertomuksessa. Hyvinvointikertomuksessa verrataan Pelkosenniemen kunnan HYTE-indikaatio tietoja edellisiin vuosiin ja Suomen muiden kuntien vastaaviin tietoihin.

 

Hyvinvointikertomus vuodelta 2023 on esityslistan liitteenä.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 14.6.2024

 Kunnan kotisivuille

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.