Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 239



 

Lausuntopyyntö Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomuksesta ja -suunnitelmasta 2024-2025

 

Kunnanhallitus 13.06.2024 § 239  

97/09.00/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

 

Perustelut

Lapin hyvinvointialueen aluehallitus päätti 8.5.2024 § 221 jatkaa lausuntoaikaa siten, että lausunnot tulee toimittaa hyvinvointialueelle viimeistään 31.7.2024.

 

VIITE: LAPHA/5894/00.04.01/2024

 

Lapin hyvinvointialue varaa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille mahdollisuuden antaa 14.5.2024 mennessä lausunto hyvinvointialueen alueelliseen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomukseen ja -suunnitelmaan 2024-2025. Kertomusosa kuvaa hyvinvoinnin nykytilaa ja suunnitelma taas tavoitteita, suunniteltuja toimia sekä eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Toivomme lausuntoja erityisesti osasta 2 Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2024-2025, joka on kuvattu ohjelman dokumentissa sivuilla 135-141. Lisäksi suunnitelma on esitelty liitteenä olevassa erillisessä taulukossa.

 

Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma on käyty läpi  Lapin kuntien kanssa 21.12.2023 ja kuntakohtaisesti Pelkosenniemen kunnan edustajien kanssa 8.4.2024, joista muistiot ovat pykälän oheismateriaalina. Oheismateriaalina pvat myös aluehallituksen päätös 24.4.2024 202 § sekä aluehallituksen hyväksymä Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomus ja -suunnitelma 2024 - 2025.

 

Lausunnot tulee toimittaa sähköpostilla 31.7.2024 mennessä Lapin hyvinvointialueen kirjaamoon kirjaamo@lapha.fi

 

Liitteenä Pelkosenniemen kunnan lausuntoluonnos, jossa kunta lausuu

-          Alueellisen hyvinvointikertomuksen merkityksestä osana koko hyvinvointialueen hyvinvointikertomusta

-          Kokousten ja palaverien tarkoituksenmukaisuudesta

-          Yhteisestä viestinnästä

-          Elintapaohjauksesta

-          Ehkäisevästä päihdetyöstä

-          Lasten ja nuorten hyvinvoinnista

-          Iäkkäiden yhteisöllisyyden ja osallitumisen mahdollistamisesta

-          Kotihoidon ja kuntoutuksen yhteistyöstä

-          Yhdyspintatyöskentelystä

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi kirjaamo@lapha.fi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 16.05.2024 § 194 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä lausunnon, joka Pelkosenniemen kunnasta on annettu Lapin hyvinvointi- ja turvallisuuskertomuksesta ja suunnitelmasta 2024- 2025, esityslistan liitteen mukaisena.

 

Päätös Asia palautettiin valmisteluun. 

 

Käsittely Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen:
Kunnanhallitus palauttaa asian valmisteluun

 

 

Perustelut

VIITE: LAPHA/5894/00.04.01/2024

 

Lapin hyvinvointialue varaa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille mahdollisuuden antaa 14.5.2024 mennessä lausunto hyvinvointialueen alueelliseen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomukseen ja -suunnitelmaan 2024-2025. Kertomusosa kuvaa hyvinvoinnin nykytilaa ja suunnitelma taas tavoitteita, suunniteltuja toimia sekä eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Toivomme lausuntoja erityisesti osasta 2 Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2024-2025, joka on kuvattu ohjelman dokumentissa sivuilla 135-141. Lisäksi suunnitelma on esitelty liitteenä olevassa erillisessä taulukossa.

 

Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma on käyty läpi  Lapin kuntien kanssa 21.12.2023 ja kuntakohtaisesti Pelkosenniemen kunnan edustajien kanssa 8.4.2024, joista muistiot ovat pykälän oheismateriaalina. Oheismateriaalina pvat myös aluehallituksen päätös 24.4.2024 202 § sekä aluehallituksen hyväksymä Lapin hyvinvointialueen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomus ja -suunnitelma 2024 - 2025.

 

Lausunnot tulee toimittaa sähköpostilla 14.5.2024 mennessä Lapin hyvinvointialueen kirjaamoon kirjaamo@lapha.fi. Lausuntoon on pyydetty lisäaikaa 17.5.2024 saakka, mutta Lapha on ilmoittanut, ettei voi antaa lisäaikaa heillä olevan kiireisen käsittelyaikataulun vuoksi.

 

Esityslistan liitteenä on esitys Pelkosenniemen kunnan lausunnoksi koskien Lapin hyvinvointialueen alueelliseen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomusta ja -suunnitelmaa 2024-2025.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi kirjaamo@lapha.fi

 Hyvinvointijohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.