Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 224


 

 

Ajankohtaiskatsaus

 

Kunnanhallitus 13.06.2024 § 224  

    

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus keskustelee ajankohtaisista asioista ja merkitsee tiedoksi ajankohtaiskatsauksen

  

Päätös Kunnanhallitus merkitsi ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Käsittely Kokous keskeytettiin viranhaltijoiden selostuksia varten 17:06-

 

 Kunnanhallituksen ajankohtaiskatsaus sisälsi seuraavia asioita:

 

 Ympäristöterveyslautakunta on päättänyt kutsua 4.9.2024 klo 17 alkaen alueen kuntien johtajat, valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat neuvottelemaan ympäristöteterveyslautakunnan alaisen toiminnan keskeisiä kysymyksiä.

 

 Alamäkipyöräreittiurakan ajankohtaiskatsaus

 

 VK Karjalaisen vuokrasopimusasiat

 

 Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätös 2023

 

 Henkilökunnan etätyö- ja saldovapaat 1.1.-31.5.2024

 

 Konserniohjaus

 - Pelkosenniemen Vuokratalot Oy:n yhtiökokous, muut asiat kuten maksuvalmius, remontoidut kohteet vuonna 2024, rivitalon purkutyömaan viimeistely ja Vanhustenkotiyhdistykseltä siirtyneen rivitalon remontin suunnittelu

 - Pelkosenniemen liikekiinteistön yhtiöjärjestyksen muutos: arvonlisäverovelvolliseksi hakeutuminen

 - Pyhän liikekeskuksen rahoitusjärjestely

 

 Kuntastrategian toteuttaminen ja sen seuranta

 

 Kunnanhallituksen nimeämien työryhmien työskentely ja sen seuranta

 - Kaava-alueiden yksityistiet kh 30.5.2024 § 206, Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi), koollekutsuja tekninen johtaja

 - SOTE-kiinteistötyöryhmä kh 27.3.2024 § 133, Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi) koollekutsuja tekninen johtaja / kunnanjohtaja

 - tilatyöryhmä kh 27.3.2024 § 132 (asia on jätetty pöydälle) Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi)  , koollekutsuja tekninen johtaja

 - sisäilmatyöryhmä kh 21.9.2023 § 338: Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi), koollekutsuja kiinteistöpäällikkö (tekninen johtaja)

 - asumisen kehittäminen kh 14.3.2024 § 106, Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi), koollekutsuja elinvoimajohtaja

 - elinvoimatiimi kh 7.12.2023 § 458: Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi) , koollekutsuja elinvoimajohtaja

 - hankintaohjeen päivittäminen kh 4.4.2023 § 130  Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi), koollekutsuja elinvoimajohtaja

 

 - testamenttityöryhmä kh 8.12.2022 § 474, Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi) , koollekutsuja palvelukodin johtaja

 

 Kunnanhallituksen ja valtuuston kesän 2024 kokoukset

 

 Soklin avoimet ovet -tapahtumaan lauantaina 24.8.2024

 

 Heidi Karnaattu toi terveiset Pohjois-Lapin ruoka Oy:n terveisiet.

 

 Emmi Mäkelä selosti kaavamuutoksia.

 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.